Armon yhteisö

Olemme yhteisö, joka on epätäydellinen. Elämässämme on paljon keskeneräisiä asioita, jotka tarvitsevat muutosta. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että Jumalan armo voi eheyttää ja muuttaa meidän elämämme. Se merkitsee kasvua aitouden ja totuuden ilmapiirissä suhteessa Jumalaan ja toinen toisiimme. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Joudumme kamppailemaan rikkinäisyytemme ja oman itsekkään luontomme kanssa. Haluamme kuitenkin kasvaa seurakuntana yhteisöksi, jossa kriiseissä elävä, epäilevä ja etsivä ihminen voi  kokea tulevansa hyväksytyksi. Haluamme Jumalan avulla luoda armon kulttuuria, jossa ei kenelläkään olisi kynnystä tulla keskustelemaan omasta hengellisestä etsinnästään ja elämänsä huolista. Kaikkiin seurakuntamme tilaisuuksiin on vapaa sisään – ja ulospääsy.

Emme  myöskään ajattele, että seurakuntamme on ainoa oikea. Iloitsemme kaikista kristillisistä seurakunnista Joensuussa ja haluamme tehdä omaa työtämme hyvässä yhteistyön hengessä muihin yhteisöihin nähden.

Iloitsemme kauniista Joensuun kaupungista ja sen ihmisistä, jonka keskelle Jumala on synnyttänyt Joensuun vapaaseurakunnan vajaat 100 vuotta sitten. Rukoilemme, että omalta osaltamme voimme tuoda toivoa ja apua kaupungin ja lähiympäristön ihmisten elämään. Tutustuessasi seurakuntaamme toivomme, että oppisit enemmän sitä minkä puolesta me armon yhteisönä toimimme kuin siitä mitä me kristityt vastustamme.

 

Tarvitsetko apua?

Tiedämme, että monet ihmiset tullessaan kirkkoon kaipaavat keskusteluyhteyttä ja apua elämänsä kriisien keskellä. Seurakunnassamme toimii neljä palkattua työntekijää ja lukuisa joukko vapaaehtoisia ja koulutettuja rukous -ja sielunhoitoavustajia.

Voit sopia seurakunnan työntekijöiden kanssa keskustelusta tai pyytää, että saat vapaaehtoistyössä olevan sielunhoitajan kanssa puhua mieltäsi askarruttavista kysymyksistä. Lyhyempiä rukous -.ja keskusteluhetkiä on mahdollisuus järjestää sunnuntain jumalanpalvelusten ja tiistai-iltojen Kotisatama -rukousiltojen yhteydessä sekä perjantaisten nuorten iltojen yhteydessä.. Myös sähköpostitse ja puhelimitse on mahdollista luottamuksellisesti keskustella asioistasi.

Seurakuntamme toimii yhteistyössä Healing room -rukousklinikan kanssa.Healing Room -rukousklinikoissa rukoillaan mm. parantumisen puolesta ja rukoiltavaksi voi tulla kuka tahansa, juuri sellaisena kuin on ja ilman ajanvarausta. Sielunhoidon piiriin kuuluvia keskusteluja ei illoissa käydä. Joensuun rukousklinikka toimii ti 6.9. 2011 alkaen Pelastusarmeijan tiloissa, Kirkkokatu 17. Parillisten viikkojen tiistai-iltoina klo 18.30 - 20.30 ovet ovat avoinna.

Tarkemmat tiedot ja mahdollisista muutoksista kertovat tiedotteet löydät linkistä: www.healingrooms.fi ja Joensuu -nimen kohdalta. Sähköpostiosoite on Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Seurakunnassamme toimii vuoden ympäri Elintarvikejakelu, joka on avoin kaikille avuntarvitsijoille. Jakelu tapahtuu keskiviikkoisin klo 13 alkaen. Jaamme erilaisia elintarvikkeita niin kauan kuin niitä riittää. Lisätietoja asiasta saat seurakuntamme toimistosta ma-ke klo 9-12 ja kesäaikana ti klo 9-12.

Kirpputoriltamme voit tehdä myös edullisia löytöjä vaatteiden ja muiden arkisten käyttötavaroiden osalta. Kirpputori on avoinna tiistaisin klo 16.-18.30 ja torstaisin klo 16-19. Kesäaikana Kirpputori on suljettu. Toimistoassistentin kanssa voit sopia kuitenkin käynnistäsi Kirpputorilla kesäaikanakin.

Seurakuntamme toiminta rahavarojen osalta perustuu seurakuntalaisten vapaaehtoiseen antamiseen, joten meillä ei ole varsinaisia avustusrahastoja diakonisia tarpeita ajatellen.
   
Näky
Joensuun vapaaseurakunta on armon yhteisö!

Tavoitteemme on olla Pyhän Hengen vaikutuksesta armon, rakkauden ja turvallisuuden ilmapiirissä elävä ja kasvava, ympäristössään tunnettu ajanmukainen seurakunta.
Kaipaatko lisätietoja?

Työmuodosta vastaa pastori Ari Urhonen

Puh. 0400-731136, Sposti: ari.urhonen@svk.fi

ari urhonen

Tulevat tapahtumat

23.02.2012 09:00 - 10:00
Aamurukous
Aikuiset

25.02.2012 10:00 - 14:00
Naisten päivä, Maija Haikonen, ilmoitt.toimistoon 17.2. menn.
Aikuiset

26.02.2012 16:00 - 20:00
Armon areena, Maija Haikonen
Aikuiset

28.02.2012 09:30 - 11:30
Mammasolu
Aikuiset

28.02.2012 18:30 - 20:30
Kotisatama-/ylistysilta
Aikuiset

29.02.2012 13:00 - 14:00
Elintarvikejakelu
Aikuiset

29.02.2012 18:00 - 20:30
Miesten saunailta Rantakylän uimahallilla
Aikuiset

01.03.2012 09:00 - 10:00
Aamurukous
Aikuiset

04.03.2012 11:00 - 12:30
Ehtoollisjuhla, pastori Ari Urhonen
Aikuiset

04.03.2012 18:00 - 20:00
"Luvattu maa" -konsertti Rantakylän kirkossa
Aikuiset