Marraskuu on kuoleman kuukausi, maa on ”martaana”. Marras kuuluu samaan
sanaperheeseen kuin mm. muinaisintian ”marta”, joka tarkoittaa kuolevaa
ihmistä. Myös latinan ”mors” ja ranskan ”mort” –sanat tarkoittavat kuolemaa.

Myös valo näyttää kuolevan marraskuussa. Se vilahtaa näkyville kohta vain
hetkisen ajan keskipäivän aikaan. Ihan kuin harmaudessa ja pimeydessä
kuolleelta näyttävä luonto odottaisi talven, pakkasen ja lumen tuloa. Ihan
kuin sekin, meidän ihmisten lailla, kaipaisi päälleen pehmeää suojaa
levähtämiselle ja voimien keräämiselle uutta kevättä ja uutta kasvua varten.

Marraskuussa, vanhan kuolemisessa ja pimeässä on jotain hyvin lohduttavaa,
kuin pitkän työpäivän jälkeen sohvalle viltinmutkaan kääriytymisessä.
Annetaan itsellemme lupa hengähtämiseen, paikalleen pysähtymiseen ja
viipyilemiseen. Mennään vaikka järven tai joen rantaan auringonlaskun
hetkellä, kuulostellaan ja katsellaan, aistitaan pimeän laskeutumista ja
rentoudutaan hengittämään yhdessä luonnon kanssa. Kiitetään tästä syksystä
ja tästä pian päättyvästä vuodesta, kiitetään kaikista niistä valoisista ja
pimeistä, onnellisista ja onnettomistakin hetkistä, jotka olemme saaneet
lahjoina oman Taivaallisen Isämme rakkaista käsistä.

”Minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja
onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen". (Jes. 45:7).  ¨

Teija Nuutinen