”Te olette kaikki Jumalan lapsia, koska uskotte Kristukseen… ei ole eroa juutalaisen ja kreikkalaisen, orjan ja vapaan, miehen ja naisen välillä.” (Gal. 3:27,28).

Jumalan valtakunnassa ei eroa ole myöskään eri-ikäisten välillä. Kristillisissä seurakunnissa on perinteisesti tehty ja tehdään monipuolisesti työtä ikääntyneiden seurakuntalaisten ja myös seurakunnan ulkopuolisten vanhusten parissa. Saattaapa olla seurakuntia, joissa koko seurakuntaväki on yli 65-vuotiaita.

Oletan, että monet eläkkeelle siirtyneet seurakuntalaiset ovat aktiivisesti mukana yleisessä seurakuntatyössä. Nuorten ja aikuisten tavoin he osallistuvat seurakuntien perustoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Monet heistä järjestävät toimintaa seurakunnan vanhuksille tai vierailevat laitoksissa ja kodeissa asuvien vanhusten luona. Luulen että monen seurakunnan rattaat pyörivätkin “seniorienergialla”. Parhaimmillaan nuoremmat sukupolvet hyötyvät vanhojen ihmisten elämän- ja uskonelämän kokemuksista ja seurakuntien sukupolvien välinen yhteisöllisyys vahvistuu.

Tärkeää on muistaa, että sitä mukaa kuin aktiivisten ja hyväkuntoisten ikääntyneiden määrä kasvaa, kasvaa myös yhä sairaampien, raihnaisempien ja apua tarvitsevimpien vanhojen ihmisten joukko. Yhä enemmän on syrjäytyneitä, köyhiä, yksinäisiä ja huono-osaisia tai eri kulttuureista tulevia vanhuksia. On myös mielenterveys- ja päihdeongelmia ja vaikeita taloudellisia vaikeuksia kokevia vanhuksia sekä heitä, joita kohdellaan kaltoin.

”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4).

Seurakunnilla on yhteiskunnallinen tehtävä olla vanhusten ja kristillisen vanhustyön puolestapuhujana. Tarvitaan myös kristillisen uskon ja hengellisen elämän vahvistamista kuten myös niiden herättämistä, evankelioivaa vanhustyötä.

Teija Nuutinen