Tunnettu lauluntekijä kertoo laulussaan ”Rakastettu” ihmisestä, joka tunsi olevansa koskematon, elämänsä hallitsija, joka kesti kaiken mitä eteen tulee. Häpeää hän ei kuitenkaan kestänyt. Häpeä ajoi hänet pois ihmisten ilmoilta, piiloon ja yksinäisyyteen. Loppuun ajettuna tämä elämänsä suorittaja kuuli kuiskauksen:

”Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.”

Tyhjäksi puhallettuna ja riisuttuna olemisesta tulee kamala ja samalla ihmeen hyvä olo. Kun kokee itsensä täysin tarpeettomaksi, omat haluamiset ja rimpuilemiset menettävät merkityksensä. Tärkeää on vain tuo syvä lohdutus ja lupaus siitä, ettei ole mitään pelättävää. Ei ole mitään pahaa mihin voisi pudota. Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan. (https://www.youtube.com/watch?v=lbfExdjP-Do)

”Minä olen sinun huolenpitäjäsi ja täytän kaikki tarpeesi. Suunnitelmani sinun tulevaisuutesi varalle on aina ollut täynnä toivoa. Minä rakastan sinua ikuisella rakkaudella. Ajatukseni sinua kohtaan ovat lukemattomat kuin hiekanjyväset meren rannalla. En koskaan lakkaa tekemästä sinulle hyvää, sillä sinä olet minun aarteeni”.

(Matt. 6:31 - 33, Jer. 29:11, 31:3, Ps. 139: 17 - 18, Jer. 32:40, 2. Moos. 19:5).

Teija Nuutinen