Viime viikonloppuna Uuden Sukupolven Johtajat –seminaarissa Turussa käsiteltiin häpeää. Paikalla oli useista eri seurakunnista niin nuorempia kuin vanhempia johtajia, jotka vietiin heti ensimmäiseltä istumalta keskelle häpeää ja syyllisyyttä. Mutta koska se tapahtui järjestäjien ja puhujavieraiden omien, todella rohkeasti avattujen elämäntarinoiden myötä, koimme turvallisuutta – ja samalla radikaalia kutsua astua esiin, valoon heidän rinnallensa. 

Mitä esimerkkiä he näyttivätkään meille siihen, kuinka johtajien tehtävä on elää epämukavuusvyöhykkeellä, varsinkin omien tunteidensa kanssa. Emme varmasti olisi vapautuneet kohtaamaan niin suurena joukkona häpeäämme yhdessä, aivan kyyneliin saakka, ilman heidän rohkeaa esimerkkiään jättää mukavuusalueensa. Sydämellinen kiitos Tommi Koivuselle, Leena Lehtiselle ja Elli Meklinille. On ihmeellistä, kun joku sanoittaa häpeäänsä julkisesti, niin aivan kuin se menettäisi voimaansa meissä kaikissa ja ymmärtäisimme ettemme ole kukaan häpeämme kanssa yksin. Tuon viikonlopun myötä vakuutuin, että nyt on alkanut häpeän murtamisen aika kansakunnassamme ja, Jumalan kiitos, se lähtee seurakunnasta.

Häpeä syntyy ihmissuhteissa, joskus hyvinkin varhaisessa vaiheessa, rakkauden puutteen kokemuksesta. Kun me sitten joku päivä saamme kuulla Jeesuksesta ja uskoa syntimme anteeksi, identiteetissämme oleva syvä häpeä ei vielä liikahdakaan minnekään. Sillä häpeään ei anteeksianto hoitokeinona auta - se on rakastettava meistä pois. Ja siihen me tarvitsemme toisia ihmisiä: mikä ihmissuhteissa on tullut, se ihmissuhteissa myös lähtee. Häpeän vastakohtana voisi nähdä ilon ja uskalluksen olla olemassa, halun olla läpinäkyvä ja aito. Siinä missä häpeän ydin pakottaa meidät piiloon, naamioitumaan, rakkauden kaipuu on kutsua meidät esiin, nostamaan todelliset kasvomme valoon. 

Se rakkaus, jolla me voimme toisiamme Jumalan seurakuntana rakastaa, lähtee itse rakastavan Jumalamme lempeästi hymyilevistä kasvoista ja avoimesta sylistä. Emme voi välttyä näkemästä niitä, kun katsomme Jeesuksen elämää: yhä uudelleen ja uudelleen Raamattu kertoo, miten hän koski ja paransi halveksittuja, kahlittuja, syrjittyjä ja sairaita. Hän kutsui esiin, ei käskenyt piiloutumaan. Hän näytti, miten häpeä rakastetaan ihmisistä pois kohtaamalla heidät siinä, missä he ovat, ja hyväksymällä heidät ehdoitta lähelleen. 

Huutavan hyvänä esimerkkinä tästä on Samarialainen nainen, joka oli itseänsä ja elämäänsä häveten tullut hakemaan vettä kaivolta. Jeesuksen kohdattuaan hän lähti suurella äänellä kehottamaan kyläläisiä, joita vielä hetki sitten vältteli, katsomaan miestä, joka oli ilmoittanut hänen sekalaisesta elämästään kaiken. Hänen elämänsä oli juuri paljastettu ja se olisi voinut saada hänessä aikaan vain lisää häpeää, mutta Jeesuksen tavassa kohdata tätä naista oli jotain niin läpikäyvän rakkaudellista ja armollista, että naisen häpeä pyyhkiytyi tuossa lyhyessä kohtaamisessa pois, tyystin. On merkille pantavaa, että janosta kärsivä Jeesus pyysi saada juoda hänen astiastaan, mikä oli hyvin henkilökohtainen pyyntö, kutsu jakamiseen. Tuo ihmeellisen vapauttava mies kaivolla on sama edelleen: Hän haluaa juoda meidän astiastamme ja on valmis hoitamaan häpeämme juuret. 

”Seurakunta on joko häpeän moninkertaistaja tai purkaja” haastoi Elli Meklin paikalle kokoontuneita seurakunnan nuoria ja varttuneempia johtajia. Jo pitkään psykoterapeuttina työskennelleen entisen pastorin ei tarvinnut kaunistella seurakuntiemme kykyä ylläpitää häpeäkulttuuria. Uskonnollisuus, se että pyrimme itse osoittamaan mihin pystymme emmekä suostu vastaanottajiksi, ei kannusta ketään rehellisyyteen, vaan ansaitsemaan oikeutta olla olemassa, seurakunnassakin. Kuitenkin Jeesuksen tapa olla ja kohdata veti ihmiset hänen lähelleen ja samalla rehelliseksi itsellensä. Tiedän, että hänen seuraajinaan voimme nähdä saman tapahtuvan keskellämme, niin meille Turussa kävi.

Oli ihmeellistä kokea nuo hetket häpeän äärellä yhdessä. Ei muuten hävettänyt yhtään niin paljon kuin yksin ollen! Siinä todella on joku voima, kun me tulemme yhteen ja olemme rehellisiä kivuistamme, annamme kasvot niin pitkään piilossa olleelle häpeälle ja mahdollisuuden tulla kohdatuksi, valoon. Olkoon sydämemme avoin Jumalan uudistavalle työlle ajassamme: Hän voi murtaa meistä häpeäidentiteettimme ja vapauttaa kokonaiset seurakunnat purkamaan kulttuurillaan häpeää maastamme. 

Synnit me voimme julistaa Jeesuksen nimessä anteeksi koko maailmalle, mutta häpeää emme. Se meidän on rakastettava heistä pois - Rakastajamme ikuisella rakkaudella. Siskot ja veljet, rakastetaan häpeä pois toinen toisistamme ja seurakunnistamme, jotta maailma tuntisi, miten hyvä on olla sen miehen seurassa, joka yhä pyytä saada juoda heidän astioistaan. Me voimme sen tehdä, sillä Hän kulkee meissä tänäänkin. Kuljemmeko me Hänessä vai häpeässä?

Tiia-Mari Alastalo

_________________________________________________________________________________________________

Mahdollisuus muutokseen tilaisuudet Kanervalatalolla, Leinikkitie 1:

Mahdollisuus muutokseen –minun stoorini tiistaina 4.10. klo 18.30. (huom. aika) Mukana yrittäjä Martti "Masa" Matilainen ja kitara. 

pe 30.9. klo 19 Nuorekas Vapiksen perjantai kaikenikäisille

su 2.10. klo 16 Uudistuva Vapiksen sunnuntai

Missiokahvila, Torikatu 19

•    auki ke, to ja pe klo 12–18, la klo 9-13

•    ilmainen kahvi – ja teetarjoilu

•    kohtaamispaikka kaikenikäisille!