Vuosi sitten tässä blogissani kirjoitin, miten marraskuu on kuoleman kuukausi - marraskuussa maa on martaana. Luonto ja valo näyttävät kuolevan, koko luomakunta näyttää pysähtyvän harmaansakean peitteen sisälle ennen lumen tuloa.

Tässä marraskuussa menetin äitini, marraskuu sai uuden merkityksen. Yli puoli vuosisataa vuotta jatkunut yhteinen matka päättyi ihmisen kanssa, jonka kautta synnyin tähän maailmaan.

Matkallamme oli paikoin korkeita vaaroja ja jyrkästi mutkittelevia polkuja alas hetteisille suoalueille. Joillakin tieosuuksilla puhalsivat kylmät tuulet, viima tunki luihin ja ytimiin ja sai meidät lähes jäätymään.

Viimeisen vuoden matkaosuudella nousi leuto tuuli. Maisemat selkiytyivät, sumun takaa tuleva valo ja lämpö yllättivät minut ja minun äitini. Kiitos, sinä olet minulle rakas – loppusuoralla sanat tulivat sulien sydänten pohjasta.

Ihmettelen pimeyden ja valon vuorovaikutusta vielä tuoreella, valkoliljojen ja ruusujen peittämällä hautakummulla. Varovasti asettelen lyhtytelineen pehmeään hiekkaan ja sytytän kynttilän. Adventin aika alkaa.

Teija Nuutinen