Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä. (Ps. 136:1)

Kiittäkää Herraa, sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. (2. Aik. 20:21)

Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. (Ps. 103:1-2)

Raamattu on täynnä kiitosta Jumalaa kohtaan ja kehotusta kiittää Jumalaa. Siitä, millainen Hän on ja mitä Hän rakkaudessaan ja armossaan on lahjoittanut meille ja tehnyt meidän puolestamme.

Luukkaan evankeliumissa (17: 11-19) kerrotaan kymmenestä spitaalisesta, joiden elämä muuttui Jeesuksen sanojen seurauksena. Spitaali oli tarkoittanut näillekin kymmenelle paitsi terveyden menettämistä, myös yhteiskunnan syrjittynä ja hyljeksittynä olemista. Sairauden myötä he olivat menettäneet kaiken. Mutta sitten he kokivat ihmeen: he kohtasivat Jeesuksen, pyysivät armahdusta ja tulivat terveiksi! Mahdoton muuttui todeksi. Jeesus antoi heille, entisille spitaalisille elämän jälleen takaisin. Miten he voisivat kylliksi kiittää saamastaan kallisarvoisesta lahjasta? Raamatunkohdasta käy tosin ilmi, että kuitenkin vain yksi parantuneista osoitti Jeesukselle kiitollisuutta:

”Yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi:”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?”

Vain yksi ylisti Jumalaa. Muut yhdeksän olivat varmasti riemuissaan parantumisestaan, mutta he unohtivat kiittää tästä Parantajaa, lahjan Antajaa, joka oli muuttanut heidän elämänsä. 

Yhdeksällä olisi ollut runsaasti aihetta kiitokseen. Mutta niin on myös minulla ja ehkäpä myös sinulla – saako Jumala tällöin aina kiitoksen? Vaikka emme kaiken aikaa koe parantuneiden kaltaista riemua ja vaikka omat tunteemme ja olosuhteemmekin viestittäisivät aivan päinvastaista, kuitenkin aina on aihetta kiitokseen. Onhan kaikki, mitä sinulla ja minulla on, lahjaa (1 Kor. 4:7). ”Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä, sillä se mikä sinulle on itsestäänselvyys, on jollekulle toiselle mitä suurin rukousaihe”, on joku joskus viisaasti sanonut. Tuon muistutuksen jälkeen ainakin omat kiitosaiheeni usein lisääntyvät kummasti. Ja kiitosaiheista suurin eli Jumala on totta joka hetki.

Raamattu ei turhaan kehoita meitä kiittämään ja ylistämään. Kiitoksen kautta tiedostamme ja muistutamme itseämme sekä Jumalan hyvyydestä ja suuruudesta että myös saamistamme lahjoista. Mahtavimmillaan kiitos on kokonaisvaltaista; se täyttää koko olemuksen – hengen, sielun ja ruumiin. Kiitos ja ylistys eheyttää, parantaa, vapauttaa ja puhdistaa. Kiitoksen kautta saadaan voittoja, kiitos johtaa siunauksiin. Siispä: kiittäkäämme!

Anne Peltola