Viime keväänä hankin lähimarketista kultaköynnöksen taimen. Tuo kovin tuttu viherkasvi kasvaa luontaisena Kaakkois-Aasian ja Uuden-Guinean trooppisissa metsissä. Siellä se noin 20-metrinen liaani, joka viettää nuoruutensa aluskasvillisuudessa ja kiipeilee sieltä ilmajuuriensa avulla parempiin valo-olosuhteisiin puun latvustoon.

Ensimmäisen vuotensa aikana taimeni on kokenut muodonmuutoksen – kiitos kuulunee kasvilampulle, joka turvasi valonsaannin pitkän pimeän syys- ja talvikauden ajan. Sen vihreän eri sävyissä kirjavat lehdet kiiltävät elinvoimaisina ja varsi köynnöstää. On keväthuollon aika.

Varovasti irrottelen kasvin varren amppelista, jonka ympärille se on talven aikana lujasti kiertynyt. Katkon kuivettuneet alalehdet, poistan vanhan ruukkusoran ja lopulta saan kas-vin irti ruukusta. Paksut, ruskeat juuret ovat täyttäneet koko ruukun, vanhaa multaa on jäljellä vain nimeksi. Siistin juurakon, katkon sen kuivettumat ja lopuksi suihkuttelen kasvin kevyesti. Se on valmis siirtymään ahtaasta amppelista uuteen, alta kastelevaan lattiaruukkuun ja tuoreeseen, lannoitettuun multaan, johon pystytin sammalpaalun köynnösten kiipeilyä varten. Nyt kultaköynnökseni kylpee kevätauringossa, avaran ikkunan ääressä olohuoneen lattialla. Kasvu jatkuu.

Voit samaistua kultaköynnökseen. Taivaallinen puutarhuri, joka hankki sinut omakseen hyvin kalliilla hinnalla, on kärsivällinen ja taitava. Monta kuivettunutta lehteä, ahtauksissa käpertynyttä juurta ja ylipitkää rönsyä hän hellävaraisesti katkaisee. Monta kasvuasi tu-kahduttavaa, liian pieneksi käynyttä ruukkua hän rikkoo ja irrottaa sinut asioista, joihin olet köynnöksen tavoin takertunut. Huoltotoimenpiteet tuottavat joskus kovaa ja pitkäkestoista kipua. Luota kuitenkin puutarhuriin, joka tuntee sinut ja kasvusi vaiheet läpikotaisin. Hellästi hän kylvettelee sinua hengellään ja aina uudelleen, siirtää sinut ahtaasta avaralle, pimeästä valoon ja uusiin olosuhteisiin - jotta eläisit ja kasvaisit.

Teija Nuutinen