Perinteisiä valtakunnallisia Lähimmäistyön päiviä vietetään jälleen pe – la 10. – 11.3.2017 Jyväskylässä, Kiponniemen toimintakeskuksessa. Tapahtumassa diakoniatyön vapaaehtoiset ja ammattilaiset tapaavat eri puolilta Suomea.

Avaa päivien ohjelma tästä linkistä: http://www.viadia.fi/uncategorized/lahimmaistyon-paivat-2017-ohjelma/. Ilmoittaudu Kiponniemeen sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puh. 010 3288 041 tai 040-7722 844

Myös Suomen Vapaakirkossa vuoden 2014 alusta käynnistetty vanhusasiamies –toiminta etenee. Sirkka Nivalan käynnistämä työ on osoittautumassa yhä ajankohtaisemmaksi ikääntyvässä Suomessa ja ikääntyvissä seurakunnissamme.

Kuluvan vuoden alusta vanhusasiamies –termi vaihtui vanhustyön yhdyshenkilöksi. Hyvä näin, yhdyshenkilö kuvaa paremmin luottamustehtävän luonnetta. Vanhustyön yhdyshenkilönä teen vanhustyötä ja vanhusasiaa tunnetuksi, sekä toimin asiantuntijana ja vaikuttajana Vapaakirkon sisällä sekä ympäröivässä yhteiskunnassa. Tehtävääni kuuluu myös neuvontaa ja ohjausta, koulutusta sekä tiedonkeruuta ja kehittämistä.

Tehtävä on laaja, muun ansiotyön ohessa yksin toteutettavaksi mahdoton. Siksi vanhustyön alueellisen verkoston syntyminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Viime vuoden aikana tekemäni selvitys Suomen vapaaseurakuntien vanhustyön nykytilanteesta ja kehittämistarpeista on toiminut hyvänä pohjana alueellisen vanhustyön verkoston syntymiselle. Jäseniä on tällä hetkellä Helsingin, Tampereen ja Lahden seuduilta sekä Savo-Karjalasta.

Tavoitteena on, että verkosto järjestää tapaamisia ja koulutuspäiviä, joissa kuullaan alueiden erilaisia kokemuksia ja opitaan uutta. Ja ennen kaikkea innostutaan tästä tärkeästä lähimmäistyön alueesta, seurakuntiemme ikääntyneiden jäsenten ja muiden, usein vaikeissa elämäntilanteissa olevien vanhojen ihmisten auttamisesta.

Kiponniemi kutsuu vanhustyöstä kiinnostuneita ”Kaiken ikää samalla tiellä” –koulutukseen 12.-13.5. Jyväskylään. Yhteisen verkostoitumisen ja kokemustenvaihdon lisäksi saadaan käytännönläheistä koulutusta vanhuspalveluista, muistisairaan tai kuolevan ikääntyneen kohtaamisesta sekä vanhustyön erilaisista kehittämismahdollisuuksista vapaaseurakunnissa ja Viadia –toiminnassa. Esillä ovat myös seurakuntavaltuutus –asiat.

Toukokuun koulutuspäivän esite on valmistumassa. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä teija.nuutinen(a)viadia.fi.

Teija Nuutinen

Kaukainen kannattaja vai sitoutunut seuraaja?
Jeesus ei kutsunut meitä ainoastaan uskomaan Häneen, vaan seuraamaan Häntä. Oletko sinä Jeesuksen seuraaja? Vai oletko pelkästään kaukainen kannattaja? Monet sanovat olevansa Jeesuksen seuraajia, mutta todellisuudessa eivät sitä ole. He ovat ennemminkin Jeesukseen myötämielisesti suhtautuvia kaukaisia kannattajia. Kuitenkaan Jeesus ei ole koskaan ollut kiinnostunut saamaan kaukaisten kannattajien joukkoa. Kun Jeesus määrittelee sen, millaisen suhteen Hän haluaa sinun kanssasi, niin ”kaukainen kannattaja” ei ole edes vaihtoehtojen joukossa.

Tämän päivän seurakunnan suurin uhka
Tämän päivän seurakunnan suurin uhka ovat kaukaiset kannattajat, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, mutta itse asiassa heitä ei yhtään kiinnosta Jeesuksen seuraaminen. He haluavat olla kyllin lähellä Jeesusta saadakseen nauttia sen hyödyistä ja siunauksista, mutta ei niin lähellä, että se voisi vaatia heiltä yhtään mitään. Jeesus ei ole niinkään kiinnostunut ihmisten lukumäärästä, vaan heidän sitoutumisen tasosta. Jeesus ei etsi kaukaisia kannattajia, vaan sitoutuneita seuraajia.

Joh. 3 –luvussa löydämme salaisen kannattajan nimeltä Nikodemos. Hän oli hyvin tunnettu ja kunnioitettu uskonnollinen mies. Nikodemos oli Sanhedrinin jäsen; Sanhedrin oli juutalaisten korkein neuvosto, eräänlainen aikansa ’kirkkohallitus,’ eliittiryhmä uskonnollisia johtajia. Nikodemos oli jo jonkin aikaa ollut Jeesuksen kannattaja; hän oli kuunnellut Jeesuksen opetuksia, nähnyt Hänen ihmetekojaan ja hämmästellyt Jeesuksen rakkautta ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan. Se oli tehnyt Nikodemokseen vaikutuksen.

Raamattu kertoo, että Nikodemos tuli Jeesuksen luo yöllä
Miksi yöllä? Hänellä oli runsaasti mahdollisuuksia tavata Jeesus päiväaikaan. Jeesus opetti julkisilla paikoilla, ja Nikodemos olisi voinut lähestyä Jeesusta silloin ja jutella Hänen kanssaan. Miksi siis yöllä? Kenties siksi, että yöllä kukaan ei näkisi häntä. Yöllä hän välttyisi hankalilta kysymyksiltä toisten uskonnollisten johtajien taholta. Ja yöllä hän voisi viettää aikaa Jeesuksen kanssa ilman, että kukaan tietäisi siitä. Jos hän pystyisi puhumaan Jeesuksen kanssa yöllä, kun ketään toisia ei olisi läsnä, niin ehkä hän kykenisi aloittamaan suhteen Jeesuksen kanssa ilman, että hänen tulisi tehdä mitään todellisia muutoksia elämässään. Hän voisi seurata Jeesusta ilman, että se mitenkään vaikuttaisi hänen työhönsä. Edes ystävät ja perheenjäsenet eivät tietäisi siitä mitään. Hän voisi vain jutella Jeesuksen kanssa öiseen aikaan, ja hiljaa sydämessään tehdä päätöksen uskoa Jeesukseen; sillä tavoin se ei häiritsisi hänen mukavaa ja vakiintunutta elämäänsä.
Tämä kuulostaa aivan samalta kuin mitä monet tämän päivän salaiset kannattajat ajattelevat. He ovat tyytyväisiä uskoessaan Jeesukseen, kunhan se ei vain vaadi heiltä mitään merkittäviä muutoksia, tai tuo heille minkäänlaisia kielteisiä seuraamuksia. Kuitenkin Jeesuksen seuraaminen tulee aina maksamaan meille jotakin.

Pinnallinen päätös vai syvällinen vakaumus?
Nikodemos oli tehnyt jonkinlaisen ’ratkaisun tai päätöksen’ Jeesukseen puoleen, mutta se ei ole sama asia kuin Jeesuksen seuraaminen. Jeesus ei hyväksynyt sellaista suhdetta, jossa Nikodemos hiljaa sydämessään ja mielessään pelkästään uskoisi Häneen, vaan Jeesus halusi, että Nikodemos seuraisi Häntä. Jeesus ei halunnut Nikodemosta pelkästään öiseen aikaan, vaan Hän halusi Nikodemoksen myös päivällä.

Miten on sinun kohdallasi: oletko tehnyt pinnallisen päätöksen Jeesuksen puoleen, vai oletko syvällisesti sitoutunut Jeesukseen? Monet ihmiset ovat tehneet päätöksen uskoa Jeesukseen ilman, että he ovat sitoutuneet seuraamaan Jeesusta. Raamatullinen usko on kuitenkin enemmän kuin vain älyperäinen tosiasioiden hyväksyminen tai niiden suullinen ääneen toistaminen. Monet kaukaiset kannattajat ovat hengellisessä tilaisuudessa kohottaneet kätensä tai kävelleet eteen alttarikutsun yhteydessä, mutta he eivät ole koskaan jatkaneet tästä eteenpäin syvälliseen sitoutumiseen Jeesuksen seuraamisessa.

Päätös tai ratkaisu on tärkeä ja tarpeellinen, mutta se ei saa jäädä siihen
Jeesus tarjoaa iankaikkista elämää lahjana, ja sinun itsesi on tehtävä päätös, haluatko tämän lahjan itsellesi vai et.
Sinä päätät, ei kukaan muu. Jumalakaan ei tee sitä puolestasi. Ja kuitenkin, Jeesus ei niinkään katsele kohotettuja käsiä tai kuuntele ääneen toistettuja uskontunnustuksia, vaan Hän etsii sitä, kuinka nuo sanat eletään todeksi elämässämme. Jos me päätämme uskoa Jeesukseen ilman, että sitoudumme seuraamaan Jeesusta, meistä tulee pelkästään kaukaisia kannattajia. Jeesus ei ole tullut kutsumaan sellaisia.

Jukka Laamanen

Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä. (Ps. 136:1)

Kiittäkää Herraa, sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. (2. Aik. 20:21)

Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. (Ps. 103:1-2)

Raamattu on täynnä kiitosta Jumalaa kohtaan ja kehotusta kiittää Jumalaa. Siitä, millainen Hän on ja mitä Hän rakkaudessaan ja armossaan on lahjoittanut meille ja tehnyt meidän puolestamme.

Luukkaan evankeliumissa (17: 11-19) kerrotaan kymmenestä spitaalisesta, joiden elämä muuttui Jeesuksen sanojen seurauksena. Spitaali oli tarkoittanut näillekin kymmenelle paitsi terveyden menettämistä, myös yhteiskunnan syrjittynä ja hyljeksittynä olemista. Sairauden myötä he olivat menettäneet kaiken. Mutta sitten he kokivat ihmeen: he kohtasivat Jeesuksen, pyysivät armahdusta ja tulivat terveiksi! Mahdoton muuttui todeksi. Jeesus antoi heille, entisille spitaalisille elämän jälleen takaisin. Miten he voisivat kylliksi kiittää saamastaan kallisarvoisesta lahjasta? Raamatunkohdasta käy tosin ilmi, että kuitenkin vain yksi parantuneista osoitti Jeesukselle kiitollisuutta:

”Yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi:”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?”

Vain yksi ylisti Jumalaa. Muut yhdeksän olivat varmasti riemuissaan parantumisestaan, mutta he unohtivat kiittää tästä Parantajaa, lahjan Antajaa, joka oli muuttanut heidän elämänsä. 

Yhdeksällä olisi ollut runsaasti aihetta kiitokseen. Mutta niin on myös minulla ja ehkäpä myös sinulla – saako Jumala tällöin aina kiitoksen? Vaikka emme kaiken aikaa koe parantuneiden kaltaista riemua ja vaikka omat tunteemme ja olosuhteemmekin viestittäisivät aivan päinvastaista, kuitenkin aina on aihetta kiitokseen. Onhan kaikki, mitä sinulla ja minulla on, lahjaa (1 Kor. 4:7). ”Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä, sillä se mikä sinulle on itsestäänselvyys, on jollekulle toiselle mitä suurin rukousaihe”, on joku joskus viisaasti sanonut. Tuon muistutuksen jälkeen ainakin omat kiitosaiheeni usein lisääntyvät kummasti. Ja kiitosaiheista suurin eli Jumala on totta joka hetki.

Raamattu ei turhaan kehoita meitä kiittämään ja ylistämään. Kiitoksen kautta tiedostamme ja muistutamme itseämme sekä Jumalan hyvyydestä ja suuruudesta että myös saamistamme lahjoista. Mahtavimmillaan kiitos on kokonaisvaltaista; se täyttää koko olemuksen – hengen, sielun ja ruumiin. Kiitos ja ylistys eheyttää, parantaa, vapauttaa ja puhdistaa. Kiitoksen kautta saadaan voittoja, kiitos johtaa siunauksiin. Siispä: kiittäkäämme!

Anne Peltola

”Ylistäkää häntä hänen voimallisista teoistansa.” (Ps.150:2 ). Daavid puhuu enemmän kuin kukaan muu arvovaltaisesti siitä, kuinka voimme ilmaista monipuolisesti sisimmässämme olevan Jumalan valtakunnan rakkauden. Psalmien kirjarakenne on kuin sinfonia. Toisinaan se on levollista rukouksen ja kiitoksen ilmaisua ja välillä siihen liittyy ukkosmyrskyyn viittaavaa jämerää ylistyksen pauhinaa.

Eritoten Psalmin tekstissä 150:3-6 on kuin Daavidin ”fortissimo”, joka merkitsee hyvin voimakkaasti ilmaistua ylistystä!

”Ylistäkää häntä pasuunan pauhulla, ylistäkää häntä harpuilla ja kanteleilla. Ylistäkää häntä vaskirummuilla ja karkelolla, ylistäkää häntä kielisoittimilla ja huiluilla.Ylistäkää häntä helisevillä kymbaaleilla, ylistäkää häntä kumisevilla kymbaaleilla. Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja!” (Ps. 150:3-6)

Miksi sitten tämä kaikki meteli? Tekstistä löytyy ainakin kaksi hyvää syytä siihen: ensinnäkin Herran tekemien voimallisten tekojen tähden ja toiseksi Hänen suuruutensa tähden. Ylistys on enemmän kuin vain pikainen sanaryöppy sunnuntaina. Se on Jumalan valtakunnan kieli, jossa myös koko meidän olemuksemme voi olla mukana.

Ylistyksellä emme ansaitse Jumalan hyväksyntää. Meidät on jo hyväksytty Jumalan lapseksi, kun olemme ottaneet vastaan Jeesuksen antaman syntien anteeksiantamuksen elämäämme. Siksi me ylistämme Jumalaa. Ja siksi ilo Herrassa on meidän väkevyytemme surunkin keskellä.

Ari Urhonen

Kuka sinä olet? Osaisitko vastata, jos kysyisin tämän kysymyksen sinulta? Ennen kaikkea, millä tavoilla sinä lähtisit määrittelemään sitä, kuka olet?

Sillä, keitä olemme, on varsin suuri merkitys. Raamatun mukaan sydämestämme virtaa koko elämämme lähde, ja tätä lähdettä täytyy varjella (Sananl. 4:23). Toisin sanoen, koko elämäsi virtaa siitä tosiasiasta, kuka olet. Monesti emme kuitenkaan pidä sitä, keitä olemme, oikeassa arvossa.

Kuinka helposti annammekaan omien elämänkokemusten, virheiden ja muiden ihmisten määritellä sitä, keitä olemme ja miten elämme. Kunnioitammeko omaa sydäntämme yhtä paljon kuin Jumala kunnioittaa ja rakastaa sitä? Jeesus ei ole kuollut sen puolesta, mitä voimme antaa, vaan sen puolesta, keitä olemme. Se, keitä olemme, on siis äärimmäisen arvokasta, ja siksi on tärkeää oppia tuntemaan itseään. Ei antauduta elämään erilaisten valheiden alla, vaan annetaan totuuden tehdä meidät vapaiksi. Mikä siis on totuus sinusta itsestäsi?

Olemme kuulleet usein sellaisia iskulauseita kuten "olet arvokas", "olet ainutlaatuinen", "olet Jumalan luomus". Nämä asiat ovat Jumalan Sanasta nousevia totuuksia, joista olemme monesti tietoisia. Olemmeko kuitenkaan hyväksyneet näitä tosiasioita?

Elokuvassa "Good Will Hunting" on eräs ikimuistoinen hetki. Kohtauksessa terapeutti Dr. Sean Maguire (Robin Williams) yrittää vakuuttaa nuoren Will Huntingin (Matt Damon) siitä, ettei hän ole syypää siihen, miten Willin kasvatusisä käytti tätä hyväksi lapsena. Sean sanoo painokkaasti "se ei ole sinun vikasi", johon Will vastaa tyynesti "kyllä minä sen tiedän". Sean sanoo uudestaan "se ei ole sinun vikasi", johon Sean vastaa tavalliseen tapaansa välinpitämättömästi. Tätä jatkuu muutaman kerran. Ennen pitkään viesti alkaa uppoamaan nuoreen Williin, jolloin hän hätääntyy ja alkaa käyttäytymään aggressiivisesti. Sean ei kuitenkaan hätkähdä tai  luovuta. "Se ei ole sinun vikasi."  Lopulta totuus iskee Willin sisimpään, ja hän purskahtaa kyyneliin.

Kuinka usein me olemme täysin vastaavassa tilanteessa. Meille sanotaan, että "olet arvokas ja rakastettu", johon vastaamme "kyllä minä sen tiedän". Tämä totuus ei kuitenkaan kosketa elämäämme. Me luulemme tietävämme, vaikka todellisuudessa emme ymmärrä, kuinka vähän tiedämme. Emme ole antaneet tämän totuuden vaikuttaa sisimpäämme myöten. Sillä jos se vaikuttaisi, muuttaisi se kaiken elämässämme.

Olet arvokas. Olet arvokas. Ihan totta, olet arvokas. Se, kuka olet, on äärimmäisen kallisarvoista. Sinun persoonasi, olemuksesi sekä sydämesi ovat Jumalalle rakkaita. Olet arvokas. Voisiko tämä totuus tehdä pysyvän muutoksen siihen, miten näet itsesi ja miten elät elämääsi?

"Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." (Sef. 3:17)

Älä anna erilaisten syntien ja epäonnistumisien määritellä sitä, kuka olet. Vaikka synti onkin päässyt pilaamaan Jumalan luomistyötä, ei tämä tarkoita, etteikö sydämemme olisi alunperin Jumalan tekemä. Eli kaiken meidän ahneuden, itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden alta löytyy se ihminen, joksi Jumala on meidät tarkoittanut. Sieltä löytyy ne unelmat, jotka Jumala itse on laskenut meidän sydämelle. Sieltä löytyy se kutsumus, jonka Jumala on varannut meitä varten. Uskon, että Jumala haluaa paljastaa meille sen, keitä todellisuudessa olemme. Meidän täytyy vain antautua olemaan Jumalan yhteydessä ja läheisyydessä, sillä Hän ei tee väkisin työtään meissä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tästä, mitä Petri Heinonen on osuvasti sanonut: kun ihminen oppii tuntemaan oman "ydinminänsä", oman kutsumuksen löytäminen on tästä luontainen seuraamus. Kuka sinä siis olet, ja mihin seikkailuihin Jumala haluaisi sinut kutsua? Kuka sinä ihan todella olet Jumalan lapsena? Voisiko seurakunta auttaa sinua näiden kysymysten selvittämisessä? Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Joona Mäntynen