Carpe diem on latinaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "poimi päivä", mutta käännetään yleensä muotoon "tartu hetkeen". Tämä hyvin tunnettu lentävä lause on peräisin roomalaiselta runoilijalta Horatiukselta, joka kehottaa Leuconoë-nimistä naista käyttämään hyväkseen jokaisen käsillä olevan hetken ja varoittaa häntä luottamasta liiaksi tulevaisuuteen.

Tiettynä historian hetkenä Jeesus Kristus jätti kolminaisuuden mahtavan seuran ja enkelien palvonnan ja ihailun; hän pukeutui ihmislihaan ja kulki koko maailmankaikkeuden läpi ojentaakseen kätensä sinulle ja minulle juuri silloin, kun monet meistä olivat parhaillaan tuhoamassa omaa elämäänsä.

Roomalaiskirje 5:8 ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.”

Se oli odottamaton ja täysin ansaitsematon siirto Jumalalta.

Miksi hän teki sen? ”Olen tullut etsimään ja pelastamaan kadonneita.” (Luuk. 19:10)

Ihmiset olivat Jeesukselle ainoa tärkeä asia. Yksinäiset, sairaat, masentuneet, toivottomat ihmiset. Ihmiset, jotka ovat sotkeutuneet tukahduttaviin tapoihin ja tuhoisiin ihmissuhteisiin ja kokevat elämän tyhjyyttä kaiken hyvinvoinnin keskellä.

Kun lentokoneen kapteeni lähtee koneellaan kentältä, hänellä on yhteys lennonjohtotorniin. Sieltä hän saa tarvittavan tiedon ja avun. Varsinkin epävakaassa säässä. Hänelle ei tule mieleenkään sulkea yhteyttä lennonjohtotorniin ja lennellä omin päin koneellaan.

Moni ihminen lentää läpi elämänsä niin, että heidän yhteytensä on suljettuna Jumalaan. He eivät saa minkäänlaista tietoa Jumalasta. He eivät saa ohjausta eivätkä apua. Useimmat lentävät sokkona huonoissa sääolosuhteissa, kunnes kone putoaa ja palaa. Yllättävän moni tekee näin.

Yhteys on avattava ja taivaan taajuus löydettävä. Taajuus avautuu numerossa 5015, joka löytyy Jumalan ohjekirjasta Raamatusta.

Psalmi 50:15: ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Tartu tähän auttavaan käteen rukouksessa - nyt!

- Ari Urhonen

PS. Hyvää Isänpäivää kaikille isille!

Luoja. Kaikkivaltias. Ikuinen Jumala. Paimen. Jumala, meidän  rauhamme. Jumala, joka näkee kaiken. Jumala, joka huolehtii. Parantaja. Isä. Jumala meidän kanssamme. Vain muutama niistä nimistä, joiden kautta Jumala ilmaisee itseään ja luonnettaan Raamatussa.

Muistan joskus ajatelleeni tietäväni tarpeeksi siitä, kuka ja millainen Jumala on. Uskoinhan Jeesukseen ja olin koko nuoren elämäni ajan  kuullut Jumalasta, Hänen teoistaan, saanut rukousvastauksia ja kokenut Jumalan läsnäoloa elämässäni. Jos tuolloin olisi pitänyt valita raamattutuntien aiheista ”Kuka Jumala on” ja ”Jumalan teot”, olisin todennäköisesti poikkeuksetta valinnut näistä jälkimmäisen. Olin ennemmin kiinnostunut kuulemaan siitä, miten Jumala toimii kuin siitä kuka Hän on – tiesinhän jo vastauksen.

Vuosien myötä olen kuitenkin alkanut kysymään itseltäni, ymmärränkö todella, kuka on Hän, johon turvaan koko elämäni ja joka asuu sydämessäni. Onko katseeni kiinnittynyt ensisijaisesti Häneen - siihen, mitä Hän on? Sillä Hän on se, joka elämäntilanteesta riippumatta voi luoda minussa uskoa ja toivoa. Hän on se, joka voi tuoda valoa, jopa iloa, toivottomaankin hetkeen. Kääntäessäni katseeni siihen, mitä Hän on, en katso enää itseeni tai inhimillisiin mahdollisuuksiin. En edes siihen, mitä Hän tekee tai ei tee. Ei Hän vastaa samalla tavalla elämämme kysymyksiin eikä näyttäydy kaikille samalla tavoin, mutta kaikille Hän ON sama. Aina. Silloinkin, kun hän ei tee niin kuin toivoisin, kun epäilen, kun elämäntilanteeni tuntuu päinvastaiselta. Kaikissa tilanteissa Hän on Kaikkivaltias, Jumala joka näkee, Jumala joka huolehtii, Parantaja, Jumala joka on kanssani. Hän ei ole muuttunut eikä Hän muutu.

Marraskuun  jumalanpalvelusten  teemana on ’Jumala on…’, jolloin tarkastelemme Jumalaa ja Hänen luonnettaan eri näkökulmista. Yhä uudelleen on olennaista pysähtyä sen äärelle, kuka ja millainen Jumala on – silloinkin kun ajattelee tietävänsä vastauksen. Oma tietämykseni on vaihtunut rukoukseksi, että todella koko sydämestäni ymmärtäisin edes hieman siitä suuruudesta, kuka Hän on; mitä kaikkea se tarkoittaa, kun Jumala sanoo olevansa Kaikkivaltias, Ikuinen, Luoja;  mitä se voi tarkoittaa meidän elämässämme – toimiihan Hän aina luonteensa mukaisesti. Jos edes hivenen ymmärtäisin siitä, mitä Hän todella on, voisinko silloin olla kertomatta, voisinko silloin olla paikoillani?

Anne Peltola

Keskittyminen on meille kaikenikäisille ihmisille haasteellista nykyisen monivirikkeisen ajan keskellä. Ei vähiten silloin, kun päätämme rukoilla. Rukoillessamme tahtoo tulla tuhat asiaa mieleen, joita pitäisi tehdä ja unohtuu se yksi, jota piti tehdä: rukous. Toisilla taas rukous sujuu. Tuntuu, että he rukoilevat mieluummin kuin nukkuvat.

Yllättävän moni suomalainen rukoilee. Melkein kolme neljästä rukoilee ainakin joskus, joka neljäs päivittäin. Miksi rukoilemme? Me rukoilemme, että pysyisimme selvin päin tai selviäisimme tukalista taloustilanteista. Rukoilemme, kun vakava sairaus iskee tai kun syyllisyys pommittaa mieltämme. Lähes kaikki me taidamme rukoilla, kun riittävän tiukka paikka tulee elämässä eteemme.

Miten rukoilla? Ennen meitäkin on ollut niitä, joilla on ollut ongelmia rukouksen kanssa. Rukouksen peruskurssille ilmoittautumislistalla on tuttuja ihmisiä mm. apostoli Johannes, Jaakob ja Pietari. Kun yksi Jeesuksen opetuslapsista pyysi: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan” (Luuk. 11:1), kukaan toisista opetuslapsista ei kieltäytynyt rukouskoulusta ja lähtenyt paikalta. He tarvitsivat opastusta rukouksessa ja he saivat Jeesukselta Isä Meidän -rukouksen.

Pastori Max Lucado kirjassaan Ennen aamenta (Perussanoma, 2016) on koonnut yksinkertaisen taskurukouksen Raamatun rukousten pohjalta, jota voimme kuljettaa aina mukanamme. Se kuuluu seuraavasti: Isä, sinä olet hyvä, minä tarvitsen apua. Paranna minut ja anna minulle anteeksi. He tarvitsevat apua. Kiitos. Jeesuksen nimessä, aamen. Lucado ohjeistaa, että kun heräät aamulla sano: Isä, sinä olet hyvä. Kun olet arkiaskareissasi, rukoile: Minä tarvitsen apua. Kun jonotamme kassalla, rukoile: He tarvitsevat apua.

Yksinkertaisesta, helposti muistettavasta rukouksesta voi tulla päivittäinen voiman, kärsivällisyyden ja lohdutuksen lähde. Rukous on keskustelua. Mikä estää sinua laajentamasta vaikutusalaasi rukoilemalla? Ja vaikka kokisit olevasi huono keskustelija, hän haluaa puhua kanssasi. Hän suorastaan odottaa sitä. Anna keskustelun alkaa.

Ajatukset koonnut Ari Urhonen

Odottava ja innostunut – näin voi kuvata ilmapiiriä Lahden vapaaseurakunnan alasalissa, jonne kokoontui 14 vanhustyön aktiivia vaihtamaan kokemuksia ja ideoimaan oman seurakunnan tai Viadia –yhdistyksen vanhustyötä. Osallistujia oli Uudenmaan, Hämeen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen alueilta.

Ruokailun ja tutustumisen jälkeen paneuduttiin juuri valmistuneeseen selvitykseen Suomen vapaaseurakuntien vanhustyöstä. Vanhusasiamies Teija Nuutinen kertoi muun muassa, miten yli 65-vuotiaat osallistuvat erittäin aktiivisesti seurakuntien moninaiseen toimintaan hengellisestä työstä talous- ja johtovastuuseen. Moni pieni seurakunta toimii ”seniorienergialla”.

Eläkeikäiset ovat usein myös vanhustyön vapaaehtoisia. Yleisesti käydään iäkkäiden kodeissa, autetaan asioinneissa ja kyyditään kirkkoon. Uusina työmuotoina toivotaan erityisesti luovaan toimintaan ja muisteluun sekä ikäihmisten ja lasten yhteistoimintaan liittyviä työmuotoja.

Iäkkäitä huomioidaan monipuolisesti esimerkiksi seurakuntatilojen esteettömyyttä ja tilaisuuksien sisältöjä suunniteltaessa. Selvityksen pohjalta näyttääkin siltä, että ”seurakuntaperhe pitää huolta vanhoistaan”.

Vapaaehtoisia ja koulutusta tarvitaan

Seurakuntaväen vanhetessa kasvavat myös avun ja tuen tarpeet. Suurin pulma on vapaaehtoisten vähyys. Vanhustyötä tekevät, itsekin jo iäkkäät ihmiset tarvitsevat kipeästi uusia vanhustyöstä kiinnostuneita rinnalleen. Myös koulutusta toivotaan erityisesti muistisairaan ja kuolevan vanhuksen ja hänen läheistensä kohtaamiseen sekä vanhuspalveluihin liittyvissä asioissa.

Vireillä monipuolisia vanhustyön ideoita

Verkosto jakoi parhaita vanhustyön kokemuksiaan. Suolahden kristillisen hoitokodin kehittäminen, Vantaan seniorikahvila, Lahden mummi-vaari –toiminnan idea, Tampereen eläkeläisiä tavoittava Lähiötalo ja Joensuun Arjen apurit –lähimmäistiimi herättivät mielenkiintoa. Iisalmen ikääntyneessä seurakunnassa vieraillaan vanhusten luona ja kyyditään tilaisuuksiin. Ruoka-aputyö on useimmilla alueilla se ”sisäänheittotuote”, joka tavoittaa myös ei-uskovia ikäihmisiä. Se tarjoaa monenlaisia yhteistyön mahdollisuuksia seurakunnille ja Viadia –yhdistyksille.

Matkaevääksi rohkaistumista

Kotimatkaevääksi vanhustyön verkostolle lähti ”hurjan paljon” innostusta ja rohkaistumista muiden kokemuksista sekä uusia ideoita ja ”tärppejä” omaan työhön. Vertaistuki, kokemusten jakaminen rohkaisee eteenpäin tällä tärkeällä lähimmäistyön saralla. Verkosto kokoontuu seuraavan kerran keväällä 2017. Tervetuloa mukaan myös Joensuusta!

Teija Nuutinen

Pelko ja häpeä saa meidät piiloutumaan. Jumala kutsuu lapsiaan astumaan valoon. Syvällinen yhteys ihmisten välillä tarvitsee läpinäkyvyyttä ja aitoutta.

Eikö kuulostakin tutulta? Näistä asioista on puhuttu monissa eri yhteyksissä  -  myös seurakunnissa. Monet meistä tietääkin, kuinka tärkeää avoimuus on itsellemme ja yhteisöillemme. Kuitenkaan emme monestikaan osaa käytännössä toimia tämän tiedon mukaisesti.

Viime viikonloppuna JNSvapiksen nuorilla oli leiri Pöllänlammella. Teemana meillä oli "näkyvä sydän", josta oli opettamassa Jani ja Carita Liukkonen. He eivät tyytyneet vain kertomaan meille aitoudesta ja avoimuudesta, vaan he olivat itse aitoja ja avoimia. He olivat vertauskuvallisesti sanottuna valmiita riisumaan itsensä aivan alastomaksi edessämme, jotta me ottaisimme edes paitamme pois.

Jani ja Carita avasivat elämäänsä häkellyttävän peittelettömästi kertoen meille kaikkein kipeimmistä ja vaikeimmista kokemuksistaan. He uskalsivat olla aidosti haavoittuvaisia. Samalla me muut saimme omilla istumapaikoillamme käsitellä turvallisesti oman elämämme asioita. Saimme peilin, jota vasten peilata. Liukkosten työ tuotti myös hedelmää: leirin loppua kohden yhä useampi henkilö uskaltautui jakamaan välähdyksiä omista kipukohdistaan. Moni meistä otti paidan pois paljastaen jotain sellaista, mikä on ollut piilossa. Kahleiden murtumisen ääni oli lähes korvin kuultavissa.

Liukkoset näyttivät meille esimerkkiä, jota näkee Suomessa liian harvoin. Maassamme on paljon hyvää opetusta, mutta liian vähän käytännön esimerkkiä. Itse uskonkin, että tästä syystä näemme vain vähän muutosta. Monet ihmiset eivät koe, että seurakunnat olisivat paikkoja, joissa voisi turvallisesti tuoda valoon elämän likaisia yksityiskohtia. Nämä asiat jäävät helposti pimeään, jolloin tarvittava rakkaus jää vastaanottamatta.

Me nuoret saimme aivan käytännössä nähdä ja kokea, mikä vaikutus on aidolla läpinäkyvyydellä. Joku tuli, ja näytti meille esimerkkiä pelkän puhumisen sijaan. Tämä teki kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen.

Haluamme olla luomassa sellaista rakkauden ja hyväksynnän ilmapiiriä, joka mahdollistaa valoon astumisen. Tämä vaatii sen, että olemme valmiita laittamaan itsemme likoon, ja näkemään vaivaa sen eteen, jotta tällainen ilmapiiri voisi syntyä. Uskomme, että tähän Jumala meitä kutsuu.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. - Kol. 3:12-14

- Joona Mäntynen