Meillä on syvä tarve antaa Jumalalle enemmän aikaa ja tilaa elämässämme. Lähes kaikki meistä ovat kuitenkin kiireisiä: olemme tulleet imaistuksi mukaan hektiseen ja nopea sykkeiseen elämänmenoon. Olemme yliohjelmoituja, kireitä, kiireisiä ja elämämme ajan puutteessa. Olemme usein hyvin aktiivisia, ja meidät on opetettu olemaan aktiivisia myös seurakunnassa. Se on sinänsä ihan hyvä asia, mutta me voimme näin elämällä myös rikkoa itsemme, ajaa itsemme loppuun, näännyksiin ja kuivuuden tilaan. Ja se ei ole Jumalan tahto ja suunnitelma kenenkään elämää varten.
Sen tähden minulla on kaksi vakavaa kehotuksen sanaa sinulle: ”Hiljennä vauhtia tehdäksesi elämässäsi tilaa Jumalalle” ja ”Sinun on tinkimättä eliminoitava kiire pois elämästäsi.”

Aktiivinen elämä, jota elämme Jumalalle -olipa se sitten kotona, töissä tai seurakunnassa- voi oikealla tavalla virrata ainoastaan silloin, kun meillä on oma salainen elämämme Jumalan kanssa. Jumala kutsuu meitä elämään aktiivisesti, ja Hän kutsuu meitä olemaan Hänen kanssaan niin, että tekemisemme virtaa ulos olemisestamme. Tasapaino näiden kahden välillä johtaa siihen, että elämäämme tulee kauneutta, sopusointua ja selkeyttä, jonka seurauksena se, mitä teemme, on enemmän tarkoituksenmukaista ja ilon täyttämää. Me tiedämme, että olemme löytäneet tasapainon, kun olemme niin syvästi juurtuneita Jumalassa, että meidän aktiivisuudellemme on tunnusomaista rauhan ja ilon täyttämä, elämää rikastuttava, laadukas Jumalan kanssa oleminen.

Kuinka paljon aikaa itsekukin meistä tarvitsee olla yksin Jumalan kanssa, jotta elämämme olisi tasapainossa, ja jotta Kristuksen elämä virtaisi meidän kauttamme toisiin ihmisiin? Jumala on tehnyt meistä erilaisia, ja niinpä sinun kombinaatiosi aktiivisuudesta ja olemisesta Jumalan kanssa on erilainen kuin minun: jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen persoonallisuus, temperamentti, elämän tilanne, intohimo ja kutsumus. Kun minulla on riittävästi yksin vietettyä ’hidastamisen aikaa’ Jumalan kanssa, aktiivisuudelleni on tunnusomaista syvä, rakastava yhteys Jumalan kanssa.

Silloin minulla on myös mahdollisuus olla paremmin kosketuksissa omaan itseeni, ja siihen, mitä minun sisälläni tapahtuu. En enää pakene sitä kiireeseen; enkä enää välttele sisäisiä kipujani ja pettymyksiäni tekemällä yhä vain lisää töitä. Tähän tarvitaan paljon aikaa: tunteisiin, suremiseen, kuuntelemiseen, pohtimiseen ja olemiseen tietoisena siitä, mitä ympärilläni ja sisälläni tapahtuu.

Ja tämä kaikki, jotta voisin ELÄÄ -enkä pelkästään olla olemassa- ja jotta voisin rakastaa hyvin. Kristillisen elämän ja hengellisen kasvun päämäärä 1.Kor.13 mukaan on nimenomaan on rakastaa hyvin: Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseämme. Silloin meidän sielumme, meidän sisimpämme voi hyvin. Ja se on tärkeää Jumalalle, toisille ihmisille ja itsellemme. Me emme voi todellisesti auttaa toisia, ellei meidän oma sielumme ole terve ja voi hyvin.
Sen tähden rakkaat siskot ja veljet, hiljennetään vauhtia tehdäksemme Jumalalle enemmän tilaa elämässämme. Vetäydytään riittävästi yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen olemaan Jumalan kanssa. Silloin sisäinen ihmisemme voi hyvin. Ja silloin myös Kristuksen elämä virtaa minun kauttani toisiin ihmisiin.


Jukka Laamanen

Moni meistä on varmasti kuullut seuraavan kysymyksen: "Jos pääsisit käymään Jumalan luona taivaassa, ja saisit kysyä Häneltä yhden kysymyksen, niin minkä kysymyksen kysyisit?". Tämä on mielenkiintoinen ajatus, jota olen itsekin aina välillä miettinyt.

Maailmankaikkeudessa riittää paljon ihmeteltävää. Siksi meillä ihmisillä onkin monenlaisia kysymyksiä. Tämä on aivan luonnollista, sillä onhan Jumala luonut meille ymmärryksen. Jos emme ymmärrä jotain, herättää tämä meissä kysymyksiä. Kaikkiin kysymyksiin emme tule saamaan vastausta tämän elämän aikana. On kuitenkin olemassa myös monia hyviä kysymyksiä, joihin on olemassa vielä parempia vastauksia.

J.P Moreland kertoo eräällä videolla varsin mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joka tehtiin Yhdysvalloissa. Moreland on yhdysvaltalainen filosofi, teologi ja kristitty apologeetta, ja hän toimii filosofian professorina Talbotin teologisessa seminaarissa Biolan yliopistossa Kaliforniassa.

Tutkimuksessa tutkittiin, miksi ihmiset 1) jättäytyvät pois seurakunnasta 2) jättävät kristinuskon kokonaan.

Tulos oli varsin yllättävä. Ihmiset eivät jättäneet seurakuntia siksi, että pienryhmät eivät olleet tarpeeksi laadukkaita. Syynä ei myöskään ollut se, että ylistys olisi ollut riittämätöntä tai saarnat olisivat olleet liian huonoja. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta tutkimuksessa löydettiin kaksi perustavanlaatuista syytä sille, miksi jotkut ihmiset eivät enää kokeneet omakseen seurakuntia ja kristillistä uskoa.

Ensimmäinen tekijä oli se, että ihmisillä oli kysymyksiä kristillisestä uskosta, mitä he pelkäsivät kysyä. Nämä ihmiset pelkäsivät, että heidät tuomittaisiin tai heitä alettaisiin syrjiä seurakunnassa. Tästä syystä he hautasivat nämä kysymykset sisälleen. Ennen pitkään he päätyivät siihen lopputulokseen, ettei kristinuskolla ole tarjota aitoja vastauksia, eli se ei ole totta. Lopulta nämä ihmiset jättivät kristinuskon kokonaan.

Toinen tekijä oli se, että ihmisten aitoja ja vakavia kysymyksiä vähäteltiin seurakunnissa. Heille sanottiin, että kristinuskossa on kyse uskosta eikä järjestä. Jos kysymyksiin vastattiin, niin annetut vastaukset eivät olleet tyydyttäviä. Lopulta nämä ihmiset jättivät kristinuskon samasta syystä kuin ensimmäisen ryhmän ihmiset.

Tämä on varsin surullista ja traagista. Miten voimme seurakuntina vastata näihin haasteisiin? Autammeko ihmisiä löytämään vastauksia heidän mieltä askarruttaviin kysymyksiin?

Kristillisessä uskossa uskomme maailmankaikkeuden Luojaan, joka on luonut kaiken. Uskomme myös Jumalan ainoaan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, jossa on... "kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä". (Kol. 2:2-3) Voisi siis ajatella, että jos kristinusko todella on totta, niin sillä on myös tarjota aitoja vastauksia.

Voimme kaikki yhdessä olla rakentamassa ilmapiiriä, jossa on turvallista esittää omia kysymyksiä, epäilyksiä ja pelkoja. Melkein jokainen meistä käy elämässään jossain vaiheessa läpi epäilyksen aikoja. Näinä aikoina mietimme omaa uskoa ja suhdetta Jumalaan. Yksi omista kysymyksistäni on ollut seuraava: "Jos Jumala pyytää minua jättämään koko elämäni Hänen käsiinsä, niin onko se varmasti kannattavaa? Mistä voin tietää, että elämääni tulee kannattelemaan Isän ikuiset käsivarret?". Juuri näinä haastavina aikoina seurakunnan merkitys korostuu - saanko sen tuen, turvan ja hyväksynnän, jota niin kovasti tarvitsen? Voinko olla aidosti haavoittuvainen ja tarvitseva?

Onko sinulla kysymyksiä, joita olet pitkään kantanut sisimmässäsi? Voisiko niihin koittaa löytää yhdessä vastauksia? Jumala ei pelkää kysymyksiämme, joten ei meidänkään tarvitse pelätä kysyä. Jos aidosti kaipaamme saada vastauksia, niin meidän on myös mahdollista löytää niitä.

JNSvapikselle on luotu tunnukset Ask.fi-nettisivustolle. Tämän sivuston kautta on mahdollista jättää nimettömänä kysymyksiä, joihin seurakuntamme työntekijät käyvät vastaamassa. Kysymyksiä voi jättää osoitteeseen http://ask.fi/JNSvapis

Voit myös halutessasi jutella kysymyksistäsi seurakunnan pastorin tai muiden työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden kanssa. Yhteystiedot löydät nettisivuiltamme.

Isän siunausta kaikkiin elämäsi asioihin.

- Joona Mäntynen, nuorisotyöntekijä

Seurakunnan toiminnoista ei voi aina päätellä mistä lähteistä se elää. Voimme elää omavoimaisesti monimuotoisen toiminnankin keskellä. Hengellisestä työstä on tullut enemmän työsuoritus kuin sydämen rakkaudesta nouseva iloinen etuoikeus.

Missä on meidän toivomme? Uusi liitto on uusi sydän: ” Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.” Hes. 36:26–27

Jumala ei sanonut, minä annan teille uudet käskyt ja säännöt. Ei, vaan hän antaa uuden sydämen, johon on ohjelmoitu Jumalan tahto. Tässä ei ole kyse jostain sellaisesta, jonka me itse teemme tai yritämme täyttää, vaan Jumalan armo on se, joka meissä tämän vaikuttaa. 

Voimme ylistää, tehdä kaikkea hyvää ja olla henkilökohtaisesti Jumalan omia, mutta elämme jatkuvan pelon ja tuomion alla. Ihmiset, jotka palvelevat Jumalaa sen vuoksi, että lain kirjain heidät siihen pakottaa, elävät yhä vanhan liiton alaisina. Vaikka osaisimme kaikki Raamatun opetukset ulkoa, se ei vielä takaa sitä, että ne ovat meidän sydämessämme. Tarkka lain noudattaminenkaan ei ilahduta Jumalaa, koska hänen näkee ihmisten palvelevan Häntä pakosta. 

Suhde Jumalaan, johon ihminen on kutsuttu, on voimaperäinen ja jossa Jumala vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta tahtomista ja tekemistä. Meidän on uudestaan ja uudestaan palautettava mieliimme, että vanha liitto perustui kirjoitettuihin lakeihin, joita meidän on toteltava. Uusi liitto sen sijaan perustuu Pyhän Hengen saamiseen ja Hänen opastuksensa seuraamiseen.

”Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kyky ajatella jotakin, ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. ” (2 kor.3:3-6)

Kun Pyhä Henki valtasi opetuslasten elämän, he alkoivat elämään elämää, joka ylitti lain vaatimukset. Kristus meissä on kirkkauden (elämän) ainut toivo.

Jos ymmärrät tämän, elämääsi alkaa virrata voimaa – Jumalan voimaa.

Ari Urhonen

 

Vanhustyön tapaamisessa Vapaakirkon kesäjuhlilla 2.7.2016 kokoonnuimme pienellä mutta ei suinkaan vähäisellä joukolla jakamaan valtakunnallisen vanhustyön selvityksen tuloksia ja kokemuksia vanhustyöstä. Mukana oli edustajia Helsingin, Lahden ja Akaan vapaaseurakunnista. Tapasin juhlilla myös ihmisiä, jotka suunnittelevat mielenkiintoisia vanhustyön asioita Suolahdessa.

1.2.-30.5.2016 lähettämääni kyselyyn vastasi 17 vapaaseurakunnan edustajia Savo-Karjalasta, Länsi-Suomesta, Hämeestä ja Uusimaalta, yksi vastaus myös Keski-Suomesta. Sähköisessä kyselyssä kysyttiin muun muassa mitä ja millaista vapaaehtoistyötä yli 65-vuotiaat (eläkeikäiset ja sitä vanhemmat) tekevät seurakunnissa. Kysyin myös, miten iäkkäitä ihmisiä huomioidaan seurakunnan tilaisuuksissa. Lisäksi selvitin seurakuntien vanhustyön jo olemassa olevia toimintamuotoja, uusien toimintamuotojen tarpeita sekä koulutus- ja valmennustoiveita. Näistä aiheista kirjoitan myöhemmin blogissani www.vanhusdiakoniaa.blogspot.fi

Vanhat ihmiset ovat aktiivisia tekijöitä seurakuntien arjessa

Mielikuva hauraista ja paljon toisten apua tarvitsevista vanhuksista laajeni, kun listasin kyselyaineistosta asioita, mihin kaikkeen yli 65- vuotiaat osallistuvat seurakuntien toiminnoissa. Lista on vakuuttava. Toisten iäkkäiden luona vieraillaan sairaaloissa ja kodeissa ja tarjotaan kotiapua kuten siivousta ja asiointia vaikkapa pankissa, kaupassa ja apteekissa. Iäkkäät vastaavat monesti seurakuntalaisten syntymäpäivä- ja joulumuistamisista, ystäväpalvelusta ja kyläilyistä. He hoitavat myös seurakuntien kiinteistötehtäviä kuten hoito- korjaus- siivous- ja kunnossapitotöitä ja toimivat vahtimestareina. Lisäksi mainitaan talkooapu, ruuanlaitto ja kahvitus, ruoka-aputyö, päiväkeskuksissa / ystäväkahvilassa kävijöiden kohtaaminen, keittiössä emännöinti sekä kirjapöydän, kirpputorin ja ehtoollisen hoito.

Yli 65-vuotiaat osallistuvat paljon myös seurakuntien hengelliseen työhön. He johtavat erilaisia tilaisuuksia kuten rukous- ja pienryhmiä, soppakirkkoja, musiikkiryhmiä, päiväpiirejä ja hartaushetkiä. He toimivat rukouspalvelussa ja lauluryhmä- ja kuorotoiminnassa sekä hoitavat seurakunnan jäsenrekisteriä ja taloutta. Monessa seurakunnassa lähetystyön yhdyshenkilönä ja lastenhoitotehtävissä toimii iäkkäitä seurakuntalaisia.

Hengästyttävän monipuolinen listaus, joka kertoo vanhimpien jäsenten merkityksestä ja panoksesta vapaaseurakunnissa! Kuten eräässä vastauksessa osuvasti todettiin:

”(Vanhojen ihmisten huomioiminen on tärkeää koska) monen iäkkään yhteyden, ystävyyden, liikkumisen ja osallistumisen tarpeet täyttyvät, samalla läsnä ovat rukous ja hengellinen jakaminen sekä osallisuus seurakunnan yhteydestä.”

Iäkkäitä huomioidaan monipuolisesti seurakuntien toiminnoissa

Iäkkäiden seurakuntalaisten toiveita ja tarpeita kysytään esimerkiksi tilaremontteja suunniteltaessa ja tehdessä. Seurakuntien tiloihin on muun muassa asennettu hissejä, pyörätuoliluiskia ja kahvoja sisäänpääsyn ja liikkumisen helpottamiseksi. Myös äänentoistoon, akustiikkaan ja valaistukseen on kiinnitetty huomiota. Seurakunnan tilaisuuksia pyritään järjestämään katutasojen tiloissa ja ellei tämä onnistu, iäkkäitä avustetaan, talutetaan tai nostetaan pyörätuolilla kokoussalin puolelle. Lisäksi mainitaan esimerkiksi kynnysten poistaminen, liukuestematot, kirkkosalin penkkien ja ruokailutilojen pöytien uudelleen järjestelyt, erikoistuolit selkävaivaisille ja jopa iäkkään oma lempituoli jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelusten videointi seurakunnan muissa tiloissa tai kotona katsomista varten on myös hieno tapa huomioida iäkkäiden hengellisiä tarpeita.

Monessa vapaaseurakunnassa järjestetään monipuolisesti iäkkäille tarkoitettuja tilaisuuksia kuten raamattu- ja rukoushetkiä, hengellisiä toivelauluja, seurustelua, yhteistä ruokailua, kerhoja, päivä- ja taide-/käsityöpiirejä, retkiä, kuoroja ym. musiikkitoimintaa ja yhteiskristillistä yhdistystoimintaa. Myös kokousten ja jumalanpalvelusten pituudessa ja musiikkityyleissä huomioidaan iäkkäiden toimintakykyä ja toiveita.

Miten käy pienille ja iäkkäille vapaaseurakunnille?

Mitä pienempi oli kyselyyn vastannut seurakunta, sitä ikääntyneempi se usein myös oli. Näyttää siltä, että monien pienten ja iäkkäiden seurakuntien tulevaisuus seuraavien viiden tai kymmenen vuoden sisällä on epävarmaa. Usein näistä seurakunnista puuttuu palkattu työntekijä, vanhimmiston keski-ikä on korkea eivätkä toimitilat enää vastaa nykyajan tarpeisiin. Nuoret, nuoret aikuiset sekä lapsiperheet puuttuvat tai muuttavat muualle. Kuten alla olevassa erään vastaajan sitaatissa seurakunnan tulevaisuus näyttää harmaalta:

”Juuri vanhimmat (seurakuntalaiset) ovat tasan joka sunnuntai paikalla jos vain kunto antaa periksi. Nuoremmat käyvät ehkä pari - kolme kertaa kuukaudessa kokouksessa. Muutaman vuoden päästä meillä on varsinainen vanhusten pataljoona kotona tai laitoksissa muistelemassa taaksejäänyttä seurakunnan kokouselämää”.

Vapaakirkon vanhustyön alueyhdyshenkilötoiminta käynnistyy


Vapaakirkon kesäjuhlilla kokoontuneiden kesken on sovittu tapaaminen tiistaina 11.10.2016. Kokoonnumme Lahden vapaaseurakunnassa klo 12-16. Tarkoituksena on tutustua edelleen ja jakaa vanhustyön kuulumisia eri alueilta. Lisäksi ideoidaan tulevaisuutta yhdessä eteenpäin.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan tähän kokoontumiseen! Tuo toki mukanasi oman seurakuntasi vanhustyössä toimivia keskustelemaan ja ideoimaan. Ilmoittauduthan minulle 4.10.2016 mennessä sähköpostilla teija.nuutinen(a)viadia fi tai puh. 050-622892.

Teija Nuutinen

Tunnettu lauluntekijä kertoo laulussaan ”Rakastettu” ihmisestä, joka tunsi olevansa koskematon, elämänsä hallitsija, joka kesti kaiken mitä eteen tulee. Häpeää hän ei kuitenkaan kestänyt. Häpeä ajoi hänet pois ihmisten ilmoilta, piiloon ja yksinäisyyteen. Loppuun ajettuna tämä elämänsä suorittaja kuuli kuiskauksen:

”Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.”

Tyhjäksi puhallettuna ja riisuttuna olemisesta tulee kamala ja samalla ihmeen hyvä olo. Kun kokee itsensä täysin tarpeettomaksi, omat haluamiset ja rimpuilemiset menettävät merkityksensä. Tärkeää on vain tuo syvä lohdutus ja lupaus siitä, ettei ole mitään pelättävää. Ei ole mitään pahaa mihin voisi pudota. Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan. (https://www.youtube.com/watch?v=lbfExdjP-Do)

”Minä olen sinun huolenpitäjäsi ja täytän kaikki tarpeesi. Suunnitelmani sinun tulevaisuutesi varalle on aina ollut täynnä toivoa. Minä rakastan sinua ikuisella rakkaudella. Ajatukseni sinua kohtaan ovat lukemattomat kuin hiekanjyväset meren rannalla. En koskaan lakkaa tekemästä sinulle hyvää, sillä sinä olet minun aarteeni”.

(Matt. 6:31 - 33, Jer. 29:11, 31:3, Ps. 139: 17 - 18, Jer. 32:40, 2. Moos. 19:5).

Teija Nuutinen