Leipäjonot ilmestyivät suomalaiseen katukuvaan 1990-luvun lamassa. 2010-luvulla leivän jonottaminen nousi yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun, osana kasvuun ja työllisyyteen keskittyvää Suomea. Aluksi ruoka-apu nähtiin sosiaalipoliittisena kysymyksenä, myöhemmin alettiin puhua myös ruokahävikistä. Niukkoina aikoina ihmisten on hyvä ajatella ylijäämäruoan uudelleenkäyttöä.

Keväällä 2016 STM julisti haettavaksi 1,1 miljoonan euron määrärahan ”erityisen tuen tarpeessa olevien ihmisten suoraan tukemiseen”. Heitä ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät, päihde- ja mielenterveysongelmaiset, koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle syrjäytyneet ja asunnottomat henkilöt. Määrärahaa annetaan esimerkiksi ns. sosiaalisiin keittiöihin, joissa aineelliseen apuun liittyy ihmisten toimintavalmiuksien sekä yhteisöllisyyden aktiivinen tukeminen.

Varikot ruoka-aputyössä

Viadia Joensuu ry:n Varikko -päiväkeskukset (ESR) Joensuussa, Outokummussa, Juuassa ja Kiteellä järjestävät kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeiluja sekä rikosseuraamustoimintaa. Asiakkaat tulevat kuntien sosiaali-, päihde- ja kuntoutuspalvelujen, TE-toimiston ja Rikosseuraamuslaitoksen ohjaamina, mutta myös itsenäisesti, vaikkapa ruokajonosta.

Ruoka-aputyö onkin Varikkojen ”tavaramerkki”. Ylijäämäruokaa kuljetetaan, lajitellaan, säilötään, jaetaan, valmistetaan lämpimiksi aterioiksi ja tarjotaan useana päivänä viikossa. Kiitos kuuluu maakunnan noin 30 elintarvikkeita lahjoittavalle kaupalle, leipomolle ja viljelijälle sekä isolle joukolle vapaaehtoisia.

Vuonna 2015 Varikoilta jaettiin n. 89 tonnia ylijäämäruokaa ja n. 8 000 lämmintä ateriaa. Nelisentuhatta hakijaa sai yhteisön vähävaraisimmille tarkoitetun EU-ruokakassin. Ruokajonossa näkyy koko yhteiskunnan kirjo opiskelijoista lapsiperheisiin ja työttömistä vanhuksiin ja maahanmuuttajiin. Esimerkiksi Joensuussa ruoka-apua hakee viikoittain lähes 480 eri henkilöä ja määrä kasvaa jatkuvasti.

Aineellisen avun lisäksi Varikot tarjoavat myös kuntouttavaa ja sosiaalista toimintaa. Vari-koilla eri-ikäiset, eri elämäntilanteista ja taustoista tulevat ihmiset kokkaavat yhdessä. He siivoavat ja remontoivat, auttavat vanhuksia, osallistuvat pienryhmiin ja opettelevat arjen taitoja. Yhdessä valmistettu ja nautittu, ilmainen lämmin ateria päivässä ja kotiin saatava ruokakassi voivat pitää toimeentuloluukun, kenties myös mielenterveys- tai päihdepalvelun loitolla.

”Leipäjono ei ole luusereitten joukko…

… vaan siellä on hyvin erilaisia ihmisiä, joilla on paljon kerrottavaa”, sanoi piispa Irja Askola 7.3.2016 pidetyssä Tarinoita leipäjonosta -tilaisuudessa. Ruokajonoissa käyvien, erilaisten ihmisten tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi ja kirjoitetuiksi. Yhteiskunnan on huolehdittava jäsenistään ja taattava heille perusturva. Myös ruoka-aputyötä tekevät yhdistykset ja seurakunnat tarvitsevat määrärahoja ja tiloja, jotta passiivisesta jonottamisesta voisi kehittyä aidosti ihmisiä, yhteisöjä ja koko yhteiskuntaa tukevaa toimintaa.

Teija Nuutinen

"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy." Joh. 15:16

Jeesus lähetti opetuslapsensa kaikkeen maailmaan, levittämään evankeliumia kaikille luoduille. Tämä sama kutsumus koskee meitä kristittyjä yhä tänäkin päivänä - meidät on lähetetty tavoittamaan heitä, jotka eivät vielä tunne Vapahtajaa.

Viimeisimmässä Vapiksen Perjantaissa meillä vieraili tiimi yhteiskristillisestä Operaatio mobilisaatio- lähetysjärjestöstä. He sanoivat osuvasti, että "lähetystyö on meidän kaikkien kristittyjen juttu". Kaikkia Jumala ei kutsu lähtemään toiselle puolelle maailmaa. Lähetyskenttä voi hyvin olla oma ystäväpiiri, työympäristö tai opiskeluyhteisö. Voimme myös olla tukemassa taloudellisesti sekä rukouksellisesti heitä, jotka ovat päättäneet lähteä kokoaikaiseen lähetystyöhön niin kotimaahan kuin ulkomaille.

Samalla, kun Jumala on lähettänyt meidät yksilöinä, Hän on lähettänyt meidät myös yhdessä. Olemmekin pohtineet seurakuntamme missiota. Minkä tehtävän Jumala on varannut erityisesti Joensuun vapaaseurakunnalle? Tiedämme, että pohjimmiltaan missiomme kumpuaa lähetyskäskystä. Meidät on lähetetty julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäistä. Lähetyskäskyä on kuitenkin mahdollista toteuttaa lukemattomilla eri tavoilla. Eli vaikka seurakunnan ydinmissio muodostuu lähetyskäskystä, niin mikä tehtävä on seurakuntamme erityinen kutsumus?

Helposti me ihmiset annamme omien mielikuviemme rajoittaa sitä, mitä on lähetyskäskyn toteuttaminen. Kuitenkin tapoja noudattaa lähetyskäskyä on niin monta kuin on kristittyäkin. Älä anna huonojen mielikuvien tai ikävien kokemusten hämätä itseäsi. Jumala kyllä tietää, mitä sydämemme kaipaa ja tarvitsee. Kysy siis rohkeasti Jumalaltamme sitä, miten sinä voisit olla tavoittamassa ihmisiä. Kysy Häneltä, mikä on sinun paikkasi Suuressa Suunnitelmassa.

Jeesus sanoi, että Hänen ravintonsa on se, kun hän "täyttää lähettäjänsä tahdon" (Joh. 4:34). Voisiko tämä olla myös meidän ravintoamme?

Lähdetään yhdessä liikkeelle!

Joona Mäntynen

Armon yhteisön rakentamiseen kaikessa yksinkertaisuudessaan tarvitaan Jumalan armoa ja seurakunnan perustehtävään sitoutuneita erilaisia ihmisiä. Seurakunnan perustehtävä toteutuu julistuksen, kasvatuksen, lähetyksen ja palvelun tehtävien kautta.  Seurakuntaelämän perustuksena on Jumalan armo Kristuksessa. Ansaitsemattoman rakkauden kokemuksen innoittamina uskovan teot vapautuvat palvelukseen Pyhän Hengen voimassa, kun niitä ei enää voi käyttää pelastuksen perustan luomiseen. Syntyy rakkauteen, oikeudenmukaiseen ja nöyrään vaellukseen perustuvaa ihmisten välistä yhteyttä. Toiminta muuttuu voimakkaaksi todistukseksi Jumalan elämää muuttavasta voimasta. Se on taas päivittäisen uudistumisen ja armon varassa vaeltamisen seurausta.

Seurakunta elää muutoksen keskellä. On katsottava rohkeasti kauemmas tulevaisuuteen, vaikka näköala näyttää hämärältä ja yksityiskohtia ei pystytä hahmottamaan. Muutoshaasteet vaativat yhteisymmärrystä identiteetistämme vapaaseurakuntana, ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta ja rohkeutta tehdä valintoja. Strateginen suunnittelu kertoo mihin haluamme mennä ja miksi juuri sinne. Operatiivinen suunnittelu puolestaan määrittelee, miten suunta kohti päämäärää säilytetään. Pohjimmiltaan on kysymys siitä, että ymmärrämme, mihin Jumala on meitä kutsumassa. Tervetuloa rakentamaan yhteistä tarinaa –Jumalan tarinaa Joensuun vapaaseurakunnassa.

Ari Urhonen


Luin hiljattain kirjan, joka haastoi, selkeytti ja vahvisti ajatteluani seurakunnan tarkoituksesta. Kirjoittaja osoitti, kuinka jo historiansa alkuvaiheesta lähtien kristillisen seurakunnan keskellä on vallinnut jännite, joka on noussut tästä suuresta periaatteellisesta kysymyksestä: ketä varten seurakunta on olemassa? Niitä varten, jotka jo ovat ’sisällä’, vaiko niitä varten, jotka ovat (vielä) ulkona?

Asia on tärkeä ja ajankohtainen myös meille. Joensuun vapaaseurakuntana meidän tulee selkeästi kyetä vastaamaan tähän samaan kysymykseen: Mitä ja ketä varten me oikeastaan olemme olemassa? Itseämme varten vai toisia varten? Vai molempia? Mitä tekemään Jumala on meidät kutsunut? Vastaus näihin kysymyksiin muodostaa seurakuntamme mission eli ydintehtävän. Ja tämän pohjalta meidän tulee myös arvioida kaikkea, mitä teemme ja millä tavoin toimimme.

Joku minua viisaampi ihminen on sanonut: ”Seurakunta on maailmassa ainoa organisaatio, joka on olemassa niitä ihmisiä varten, jotka eivät ole sen jäseniä.” Eli, seurakunta on olemassa seurakunnattomia varten. Seurakunnattomilla ihmisillä tarkoitan uskoa etsiviä ihmisiä, uskonelämän alkuvaiheessa olevia, sekä ’paluumuuttajia’ eli ihmisiä, joiden aiemmasta kirkossa käymisestä on kulunut jo pitkä aika.

Itse ajattelen, että Jeesuksen seurakunta on olemassa kolmea suurta tarkoitusta varten. Ensiksi, se on olemassa Jeesusta varten. Seurakunta on Jeesuksen seurakunta, Hän on verellään ostanut sen itselleen.  Toiseksi, seurakunta on olemassa jäseniään varten.  Seurakunnan tehtävä on varustaa ja pitää huolta jäsenistään. Kolmanneksi, seurakunta on olemassa seurakunnattomia varten. Seurakunta jatkaa Jeesuksen suuren tarkoituksen toteuttamista etsien ja tavoittaen niitä, jotka ovat kadoksissa.  Kukaan muu kuin seurakunta ei sitä tee.

Kehittäessämme toimintojamme ja uudistaessamme seurakuntaelämäämme meidän tulee pitää kirkkaana esillä nämä seurakuntamme ydintehtävät ja keskittyä niihin. Tarkoitus numero kaksi on meille useimmiten selvä, mutta helposti unohdamme kohdat yksi ja kolme: seurakuntana olemme Jumalaa varten ja seurakuntana olemme seurakunnattomia varten. Olla seurakunta, jossa Jumala viihtyy, ja jossa seurakunnattomat ihmiset tykkäävät käydä.

Millaiselta tällainen seurakunta näyttää meidän aikanamme täällä Joensuussa?

Sen löytämisessä ja rakentamisessa on haastetta riittämiin; mutta juuri siihen meidät on kutsuttu.
Ja se muodostaa tärkeän osan yhteistä tarinaamme, jonka rakentaminen on alkanut…


Jukka Laamanen



Apostoli Johannes kuvaa tarkasti Jeesuksen viimeisiä, ristiinnaulitsemista edeltäviä päiviä. Matkallaan Jerusalemiin Jeesus oppilaineen pysähtyi ystäviensä Martan, Marian ja Lasaruksen kotiin aterioimaan. Aterian jälkeen Maria rikkoi hyvin kallisarvoisen nardusöljypullon ja voiteli sillä Jeesuksen pään ja jalat. Juudas, joka ei todellisuudessa piitanut vähääkään köyhistä, paheksui Marian tekoa: ”Tuonkin voiteen olisi voinut myydä kalliiseen hintaan ja antaa rahat köyhille”. Jeesus, joka tunsi Juudaksen sydämen pimeyden, sanoi: ”Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” Jeesus tiesi kärsimystiensä alkaneen.

Jeesus oli oikeassa, köyhät ja köyhyys ovat kuuluneet ja tulevat kuulumaan ihmiskunnan historiaan ja tulevaisuuteen aina. Köyhyyden käsitteellä voidaan kuvata yksittäisten ihmisen ja yhteisöjen tai kokonaisten väestönosien, valtioiden tai maanosien taloudellista ja joskus myös sosiaalista syrjäytymistä. Köyhyyteen voi liittyä esim. huonolaatuista tai riittämätöntä ravintoa, koulutusta tai terveydenhuoltoa sekä olemattomia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin elinoloihin ja yhteiskuntaan. Köyhyys ei naurata, köyhänä ei ole hyvä olla.

Vuosituhannesta toiseen Jeesus kutsuu seuraajiaan kulkemaan köyhien rinnalla, rakastamaan ja auttamaan heitä, joilla ei ole mitään. Tänä päivänä sinut ja minut lähetetään vankilaan, mielisairaalaan, vanhuslaitokseen, kadulle tai koteihinsa yksin unohdettujen luokse – sinne, missä sekä aineellinen että henkinen köyhyys ovat arkipäivää.

Meitä kutsutaan myös omakohtaiseen köyhyyteen: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”, opetti Jeesus seuraajiaan vuorisaarnassaan (Matt. 5:3). Ajattelen, että hengessään köyhä on nöyrä ihminen. Hän ymmärtää oman pienuutensa ja vajavuutensa Suuren Jumalan edessä. Hän ymmärtää myös sen, että kaikki mitä hän on saanut, koko elämä itse sellaisena kuin se on, on Jumalan lahjaa.

Nöyryys ei ole nöyristelyä vaan rohkeutta käyttää saatuja lahjoja Lahjan Antajan kunniaksi. Hengessään köyhän ihmisen identiteetti on siinä, mitä Jumala hänestä kertoo, miten Jeesus häntä katsoo. Epätäydellisyydestä huolimatta tai juuri siitä johtuen hän on täydellisen, armahtavan Isän suurenmoisen huolenpidon kohde ja silmäterä. Onkohan niin, että vain hengessään köyhä voi ja uskaltaa aidosti kohdata muita köyhiä ja tuota köyhyyttään jakamalla rikastuttaa toisia?

Pääsiäisen alusviikko, hiljainen viikko, piinaviikko tai suuri viikko, miten kristityt sitä nimittävätkään, kutsuu meitä muistelemaan Jeesuksen kärsimystä ja köyhyyttä Isän tahdon ja kutsun edessä.

”Tehän tunnette Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään (2 Kor. 8:9).

Teija Nuutinen