Tein lomamatkan etelän aurinkoon ja hämmästelin siellä saaren kauneutta, mutta sammalla myös sen karuutta. Ihailin upeita hiekkarantoja ja kauniita palmupuita. Nautin auringon lämmöstä ja iloisista ihmisistä. Vain muutaman kilometrin päässä luonto vaihtuu karukkoiseksi kukkuloiksi, jossa mikään ei kasva. Sieltä löytyi vain kiveä ja kalliota.
Ajatukseni vaelsivat omaan itseeni ja oivalsin, että myös meissä ihmisissä löytyy nämä kaksi puolta; kaunis ja karu.

Meistä löytyy se iloinen ja lämmin puoli, joista ihmiset nauttivat. Tuomme lämpöä ja valoa toisten elämään. Iloitsemme yhdessä ja jaamme asioita. Haluamme luoda kauneutta ympärillemme ja ihmisten on helppo olla lähellämme. Haluamme olla myös yhteydessä toisiimme.

Sitten meistä löytyy se karumpi puoli, jossa mikään ei kasva. Sitä puolta emme välttämättä halua paljastaa toisille. Se voi olla jokin elämämme kipu, josta vain Jumala tietää. Kamppailemme sen kanssa ja emme aina pääse eteenpäin. Se on elämämme erämaata, joka on täynnä pieniä ja isompiakin kiviä. Niitä sitten yritämme kääntää ja vierittää pois omin voimin huomataksemme, että ne eivät ole liikahtaneet mihinkään.

Pääsiäiseenkin sisältyvät nämä kaksi eri puolta.  Pitkäperjantain tunnelma oli äärimmäisen karu ja surullinen. Sitten suuri kivi vieritettiin pois haudan suulta ja karuus vaihtui suunnattomaksi kauneudeksi ja ylösnousemuksen iloksi:  Jeesus elää!

Vietämme seurakunnassa  pääsiäistä kiirastorstaina pääsiäisaterialla ja ehtoollisella klo 18.00. Lisätietoa saa Johanna Lombalta.  Pitkäperjantaina on Vapiksen perjantai klo 19.00 ja ensimmäisenä pääsiäispäivänä Vapiksen sunnuntai klo 16.00. Olet lämpimästi tervetullut pääsiäisen ajan tilaisuuksiin.

Siunattua pääsiäisen odotusta!

Marja Mönkkönen

Viime sunnuntaina ja maanantaina kokoonnuimme seurakunnan johtohenkilöiden kesken pohtimaan sitä, haluammeko lähteä rakentamaan yhteistä tarinaa. Paljon on tapahtunut, ja paljon on edessäpäin. Onko meillä yhteistä tahtotilaa lähteä etsimään sitä tarinaa, jonka Jumala on varannut Joensuun vapaaseurakunnalle?

Samalla, kun puhuimme JNSvapiksen tarinasta, puhuimme meidän omista tarinoistamme. Mikä on minun tarinani kaikkivaltiaan Jumalan kanssa? Ennen kaikkea, miten voin löytää tämän tarinan?

Jos haluamme lähteä seurakuntana yhteiselle matkalle, tarvitsemme mission - tehtävän. Mitä tekemään Jumala meitä kutsuu? Vieraileva johtajuusvalmentaja herätteli meitä kysymällä, että mitä tämä kaupunki menettäisi, jos Joensuun vapaaseurakuntaa ei olisi? Mikä on se meidän perimmäinen tekijä, mikä määrittelee seurakuntamme, ja mikä herättää meissä intohimoa, innostusta ja päättäväisyyttä? Päätimme, että haluamme lähteä yhdessä selvittämään, mikä on seurakuntamme missio.

Seurakunnan tarina ja minun tarina voivat kietoutua yhteen. Sillä samalla, kun seurakunnalla on oma kiehtova tarinansa, on seurakuntalaisilla omansa. Mikään seurakunta ei voi kuitenkaan tarjota kaikille kaikkea. Siksi on tärkeää miettiä, tukeeko seurakuntani sitä tarinaa, jota elämään Jumala minua kutsuu. Ei ole väärin todeta, ettei jokin seurakunta ole sinua varten.

Tarinan löytämisen ytimessä on itsensä tunteminen. Meille opetettiin, että kun opimme tuntemaan itsemme, niin kutsumuksen löytäminen on tästä luontainen seuraamus. Seurakunnan tarkoitus onkin auttaa jäseniään löytämään oma "ydinminä" - sen, kuka minä todella olen ja mikä on identiteettini Kristuksessa. Johtajien merkitys on tässä prosessissa olennainen. Meitä johtajia haastettiinkin muuttamaan käsitystämme siitä, mitä on johtaminen. Meidän tulee palvella, mutta ei niin, että tekisimme asiat muiden puolesta. Meidän tulee auttaa muita löytämään itsensä ja lahjansa, eli tehdä kristityt valmiiksi siihen, mihin Jumala lapsiaan kutsuu.

Kuka sinä olet? Mikä voisi olla sinun missiosi, mikä herättää sinussa intohimoa, innostusta ja päättäväisyyttä? Miten seurakuntamme voisi tukea sinua tässä tehtävässä? Mikä on se sinun tarinasi, jota sinua kutsutaan elämään kaikkivaltiaan Jumalan yhteydessä?

 

"Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. 5 Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. 6 Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi." - Ps. 25:4-6 -

 

Joona Mäntynen

 

Ystävänpäivä on tulossa ja kaupan hyllyt pursuavat punasävyisiä lahjoja annettavaksi ystävillemme. Onhan punainen rakkauden väri ja se viestittää meille välittämisen ja rakkauden tunteista. Aitoon ystävyyteen kuuluu kuitenkin kaikki värit.

Keltaisena kuin aurinko loistavat ystävän kanssa vietetyt yhteiset hetket.  On mukava muistella yhteistä taivalta ja nauraa yhdessä.  Lapsuudessa saadut ystävät ovat todellisia aarteita. He tietävät taustamme ja ymmärtävät meitä kaikissa elämämme tilanteissa ilman turhia selityksiä.

Luottamus on ystävyyden perusta ja kallisarvoinen, puhtaan valkea helmi, jota kannattaa vaalia ja pitää arvokkaana ystävyyssuhteissa. Sanotaanhan sananlaskussakin San.17: 17:” Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä.”

Ystävyyssuhteilla on myös tapana kasvaa ja kehittyä ajan saatossa niin kuin vihreä ruoho keväällä lämmössä ja valossa. Tarvitsemme ystävyyssuhteisiin avoimuutta ja hyväksymistä kasvun aikaan saamiseksi. Joskus kuitenkin ystävyys lakastuu kuin ruskea lehti syksyn sateessa. Rakkaan ystävän menetys tuo taas meille mustan, pohjattoman kaipauksen ja surun. Harmaan arjen jakaminenkin kuuluu hyvään ystävyyssuhteeseen.

Jokainen meistä tarvitsee ystävän. Ystävien määrä ei aina kerro todellisesta ystävyydestä. Ystävyyssuhde tarvitsee aikaa ja yhdessäoloa. Sananlasku 18: 25 sanoo näin:” Paljon ystäviä- vähän ystävyyttä, tosi ystävä on enemmän kuin veli.”

Marja Mönkkönen



Tutusta raamatun kertomuksesta Matt. 14: 24 - 33 välittyy kuva kalastajista, jotka aamuyön tunteina kamppailevat vastatuulessa isolla järvenselällä, useiden kilometrien päässä rannasta. Mielikuva on pelottava. Nälkäisinä, väsyneinä ja varmasti myös turvattomina miehet soutavat ja soutavat. Silti matka ei tunnu etenevän mihinkään, rannan suuntakin on tuntien kuluessa kadonnut.

Tilanteen keskeyttää merkillinen ilmiö tai pikemminkin hahmo, joka näyttää etenevän myrskyssä, aaltoilevien kuohujen keskellä. Kalastajat, jotka ovat Jeesuksen seuraajia, hänen oppilaitaan, kiljuvat kauhusta! Aave, kummitus, jokin kauhea lähestyy meitä!

Leikkimielisesti voisi sanoa, että ”nou hätä” Jeesushan se vaan on siellä aamuöisellä kävelylenkillään Gennesaretin aallokossa. Hän näet voi valita reittinsä kuinka haluaa, ajasta, paikasta tai inhimillisistä olosuhteista riippumatta. Voi vaan kuvitella oppilaiden hämmästyksen ja helpotuksen, kun ”aave” alkaakin puhua ja osoittautuu jo niin rakkaaksi mutta varsin omaperäiseksi Opettajaksi.

Pietari, oppilaista kenties rämäpäisin ja uppiniskaisin mutta myös rohkein, unohtaa hetkessä äskeisen kauhunsa. ”Jos oikeasti olet meidän Herramme etkä kummitus, niin kutsu minutkin sinne!”. Pietari haastaa Jeesuksen näyttämään kuka tämä oikeasti on! Luulen, että samalla kun Jeesus sanoo Pietarille ”tule”, hän hymyilee sisäänpäin. Hän tietää Pietarin rohkeuden ja sen, kuinka se mustina vyöryvien aaltojen kuohuissa muuttuu hetkessä peloksi ja pakokauhuksi. Pietari parka, varsinaista tunteiden vuoristorataa hänelle tuo aamuyö järvellä!

Raamattu kertoo, että niin kauan kuin Pietari muistaa katsoa Jeesusta ja hänen ojennettua kättään kohti, hän pystyy kuin pystyykin kävelemään veden päällä. Riemu ei kauaa kestä. Pimeä ja pohjaton syvyys alkaa vetää katsetta ja miestä alaspäin – vihollinen on ylivoimainen.

Tarinalla on onnellinen loppu. Pietari huutaa apua Jeesukselta ja saa avun. Yhdessä he nousevat veneeseen ja voi kuvitella, miten Jeesus nostaa kätensä ja samassa myrsky tyyntyy. Rantaa kohti soutava venekunta lienee ollut hiljaista väkeä. Kaikilla, niin Pietarilla, muilla oppilailla kuin Jeesuksellakin oli varmasti paljon ajateltavaa.

Raamatun kertomuksessa on monta tasoa ja monta opetusta. Saat huutaa elämäsi erilaisissa vaikeuksissa, huolissa, peloissa ja ahdistuksissa avuksesi Häntä, joka tuntee sinut ja myrskysi elementit. Joskus sinut ikään kuin kutsutaan täysin mahdottomilta tuntuvien asioiden ja tunteiden myrskyyn, vaikka itse et sitä Pietarin lailla olisi halunnutkaan. Luota Jeesuksen ”Tule!” -kutsuun. Luota hänen uskollisuuteensa ja siihen, että salliessaan sinulle myrskyn, hän ajallaan myös tyynnyttää sen. Hän ei päästä sinua hukkumaan. (vrt. 1 Kor 10:12-13.)

Teija Nuutinen

Tammikuun ajan pureuduimme Vapiksen Perjantain jumalanpalveluksissa siihen, miten voisimme päästä "lähemmäksi Häntä". Jumala kutsuu jokaista meistä läheiseen ja henkilökohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Sydämemme kaipaa rikasta, intiimiä ja syvällistä suhdetta Luojaamme. Kuitenkin meidän kristittyjen kokemus tästä suhteesta ei aina ole sitä, mitä se voisi olla. Miten päästä lähemmäksi Häntä?

Meidän on tärkeää ymmärtää, minkälaiseen suhteeseen Jumala on läpi historian ihmistä kutsunut, jotta voimme lähteä rakentamaan jumalasuhdettamme terveeltä ja kestävältä pohjalta. Suhteessamme Jumalaan on nimittäin jotain sellaista, mikä on meille kaikille kristityille yhteistä, mutta myös sellaista, mikä on meille jokaiselle äärimmäisen henkilökohtaista.

Suhteessa on kyse yhteydestä. Jotta voimme kokea läheistä ja henkilökohtaista yhteyttä toisen henkilön kanssa, meidän täytyy oppia tuntemaan häntä. Vain henkilö itse voi kertoa meille, kuka hän todellisuudessa on. Eli jotta voimme aidosti tutustua toiseen, täytyy toisen osapuolen antaa itsensä tulla nähdyksi.

Jumala paljastaa itsensä, tahtonsa ja sydämensä Raamatussa. Tämä onkin Raamatun syvällinen merkitys - se on Jumalan tapa kutsua meitä tutustumaan Häneen. Ilman Raamattua Jumala jää meille vieraaksi, vaikka emme aina tiedostaisi sitä. Saatamme luulotella tuntevamme Jumalan, vaikka todellisuudessa olemme muodostaneet omia näkemyksiämme Hänestä.

Toiseen tutustuminen on siis olennaista läheisen yhteyden kannalta. Mikään määrä tietoa ei kuitenkaan voi korvata yhteyttä itseään. Kyse on siitä, että me todella vietämme aikaa Jumalan kanssa, kohtaamme Häntä. Tuomme itsemme aidosti ja kaunistelematta Jumalan eteen. Osaanko kertoa Isälleni siitä, että olen joskus jopa vihainenkin Hänelle? Katkera? Kerronko siitä, jos Hän tuntuu etäiseltä? Pystynkö tuomaan likaisimmatkin syntini Hänen eteensä puolustelematta itseäni? Isämme pyytää meiltä aitoutta, jotta Hän pääsee todella vaikuttamaan elämässämme. Hän kyllä tietää, ettei meillä ole mitään syytä olla Hänelle vihainen tai katkera. Hän myös tietää, että emme me monestikaan valitse niitä tunteita, joita tunnemme. Jumala tietää, kuinka likaisia tekoja saatamme tehdä. Isämme sydämen asenne on kuitenkin armollinen, sen paljastaa meille Raamattu. Isä tietää, kuinka paljon tarvitsemme Häntä. Tarvitsemme myös toisia kristittyjä, sillä seurakunta tukee monin tavoin yhteyttämme Jumalaan.

Suhde Jumalaan vaatii aikaa, sillä vaikkapa luottamuksen rakentuminen ei tapahdu hetkessä. Kuitenkin Jumalalla riittää kärsivällisyyttä. Me saamme koko loppuelämämme ajan opetella tuntemaan niitä ihania asioita ja siunauksia, mitä suhde Jumalaan voi parhaimmillaan tarjota - iloa, rauhaa ja elämänmakuista elämää. Jumala ei kuitenkaan tee väkisin elämässämme mitään. Lähestytään Jumalaa, niin Hän kyllä lähestyy meitä (Jaak. 4:8).

"Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana." Kol. 2:6-7

 

Joona Mäntynen