Joona Väisänen
Jumalan etsintä elämässäni... Seuraavassa kirjoituksessa jaan joitain ajatuksia ja kokemuksiani omasta uskoontulostani, sekä siitä etsinnästä, joka minulla oli sydämessäni ennen uskoontuloani. Monet meistä ovat varmasti rukoilleet paljon jo ennen kuin edes tunsimme Jumalaa.
Tuntuu siltä kuin ihmisellä olisi sisimmässään jonkinlainen kaipuu tuntea Jumala. Varsinkin vaikeuksien kohdatessa meistä monet ovat sydämessämme huokaillut ja miettinyt "onkohan Jumala olemassa?"
Näin on ollut minunkin elämässäni.
Rukoilin paljon lapsuudessani ja nuoruudessani, vaikka en edes tuntenut Jumalaa. Lapsena olin ollut mukana kristillisessä partiossa sekä pyhäkoulussa. Vanhempani ovat vieneet meidän perheen lapsia sunnuntaisin kirkkoon. Pyhäkoulussa opetetut Raamatun kertomukset ovat tulleet tutuiksi siis jo pienestä pitäen. Tiesin kaikki kertomukset Mooseksesta, profeetoista ja Jeesuksesta, mutta niillä ei ollut kuitenkaan mitään suurempaa merkitystä minulle. Murrosiän aikana kiinnostukseni seurakunnan toimintaan lopahti täysin. Otin tietoisesti etäisyyttä uskon asioihin. Elämääni tuli paljon muita mielekkäitä asioita. Aloitin uusia harrastuksia, kuten itsepuolustuslajit ja squash. Tein myös ensi kokeiluja musiikin alueella. Ostin sähkökitaran. Sovimmekin erään ystäväni kanssa, että perustamme bändin. Minun oli tarkoitus soittaa kitaraa ja hänen bassoa. Kuitenkin hän jostain syystä teki oharit eikä ostanutkaan bassoa. No, minä olin jo kerennyt ostaa kitaran, joten soittelin sitten yksikseni sitä jonkin aikaa. Näiden harrastusten ja asioiden keskellä mietiskelin kuitenkin usein elämän tarkoitusta. Olin elämässäni vailla suuntaa.
Uskoin, että Jumala on olemassa, mutta henkilökohtainen suhde häneen puuttui. En voinut millään tietää varmasti, että kuuleeko Jumala rukoukseni. Usein rukoilin saman rukouksen moneen kertaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Jos Jumala ei kuule ensimäistä rukoustani, niin ehkä hän kuulee toisen tai kolmannen rukouksen. Minulla oli tapana rukoilla erittäin tehokas rukous, joka kattoi kaiken, minkä koin tarpeellisesksi. En osannut rukoilla hienoja ja pitkiä rukouksia, mutta halusin rukouksen sisältävän mahdollisimman paljon asioita, joten muotoilin seuraavanlaisen rukouksen. Rukous meni kuta kuinkin tähän tapaan. "Jumala siunaa kaikkia, kaikkialla ja kaikessa." Wow, miten tehokas ja kattava rukous! Kuinka kekseliäs olinkaan... Ei tarvinnut rukoilla pitkiä rukouksia, kun yhdellä pienellä rukouksella voi kattaa kaiken maailman asiat... ;) Tämä oli melkein kuin lastenleirillä laulettu laulu, "...siunaa koko maailmaa, siunaa koko maailmaa". Joskus lisäsin rukoukseeni myös omat perheenjäseneni, omat toiveeni seurustelusta ja muista haaveista sekä haasteista, joita nuori joutuu kohtaamaan elämässään.
Joskus rukoilin tällaisen rukouksen viikonloppuiltana ravintolasta kotiin tullessani, humaltuneena ja sängyllä maatessani. Ajattelin silloin usein itsekseni, "kuinka voisin tuntea Jumalan?" Lastenleirillä kuulemani kertomukset Jeesuksesta ja Jumalasta palasivat usein mieleeni tällaisina hetkinä. 15-vuotiaana seurakuntakoululeirillä olin myös tuntenut voimakkaan kokemuksen siitä, että Jumala kutsui minua antamaan elämäni Jeesukselle. Senhetkinen elämäntilanteeni ei kuitenkaan tuntunut sopivan tällaisen päätöksen tekoon. Kaveriporukassani ei kukaan ollut uskossa ja ajatuskin siitä, että kertoisin heille pohdinnoistani, ei tuntunut hyvältä. Näiden pohdintojen pohjalta tein päätöksen. En ollut vielä valmis antamaan elämääni Herralle. En voinut kieltää itseltäni, ettenkö olisi ollut kiinnostunut, mutta minulla ei vaan ollut rohkeutta ottaa askelia.
Seurakuntakoululeiristä oli kulunut yli viisi vuotta, kun taas elämässäni tuli vaihe jolloin tietoisesti etsin Jumalaa. Syvällä sisimmässäni etsin Jumalaa, mutta en tiennyt kuinka voisin löytää yhteyden häneen. Rukouksetkaan eivät antaneet varmuutta sydämeeni siitä, että olin pelastettu. Tietoisuus siitä, että olin rikkonut Jumalaa vastaan sai minut myös miettimään kadotusta. Useasti mietin sitä, että mitä kuoleman jälkeen minulle tapahtuu. Sydämessäni rukoilin, että voisin löytää vastauksia tähän kysymykseen. Elämässäni oli tuona aikana mielenkiintoinen vaihe. Olin alkanut seurustella. Tämä oli tuonut paljon iloa elämääni. Samaan aikaan suoritin myös varusmiespalvelustani. Tämä äsken mainitsemani ystäväni oli tullut kosketuksiin hengellisten asioiden kanssa. Eräs hänen koulukaverinsa oli kertonut evankeliumin sanoman hänelle. Sen jälkeen tämä sama sanoma tuli vuorostaan minulle. "Olemme syntisiä ja tarvitsemme Jeesusta pelastajaksemme." Tämä oli sanoma, joka muutti elämäni. Tämä sai minut ymmärtämään sen, miksi en ollut ikinä saanut varmuutta siitä, että Jumala hyväksyisi minut ja kuulisi rukoukseni. Ymmärsin silloin, että synti on minun ja Jumalan välillä. Luin Raamatusta Jeesuksen sanat: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni." Jeesus on tie Jumalan luokse. "Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."
Raamattu kuvaa hienosti sitä mitä usko Jeesukseen saa aikaan ihmisen sisimmässä. "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." Jeesus on antanut uuden elämän minulle ristin luona. Ristillä syntini annettiin anteeksi ja tie Jumalan luokse avattiin.
Jumalan etsintä päättyi omassa elämässäni Jeesuksen ristin juurelle. Jumala on rakastanut niin paljon, että Jeesus kuoli minunkin rikkomusteni tähden.
- Joona
