Mikko Huikuri
Tosiaan, Huikurin Mikoksi haukkuvat, olen tällä hetkellä 20-vuotias ja työskentelen maaseutuyrittäjänä Vaiviossa. Aion tässä kirjoituksessa kertoa kaikkein tärkeimmistä asioista mitä elämässäni on tapahtunut. Yritän pysyä pelkästään asiassa, ja skipata kaiken ”bullshitin” ja turhan lässytyksen. Jonninjoutavuuksia on maailmassa jo ennestään tarpeeksi ja liikaakin. Aion suorastaan asettua kuolinvuoteelleni, ja kertoa sen, mitä silloin kenties olisi mielestäni aiheellista sanoa. Eihän sitä tiedä, vaikka kuolisin tänään. Ja tämän kirjoituksen teen kaikkien nähtäville omasta vapaasta tahdostani, ja uskoakseni Herran Jumalan kehoituksesta. Se olkoon hyödyksi ja rohkaisuksi muille.
Olen todellakin tähän astisessa elämässäni oppinut, että kaiken ydin ja salaisuus on Jumalassa, joka on kaiken Isä ja Luoja, ja Hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on tie, totuus ja elämä eikä yksikään valhe kestä hänen ja Jumalan sanan edessä, joka hänestä todistaa.
Miten sitten olen päätynyt näinkin radikaaliin näkemykseen? Siinä on takana monenlaisia kokemuksia vuosien varrelta. Olen huomannut, että Raamattu toimii ja rukous toimii. Nämä ovat lopulta hyvin yksinkertaisia asioita, koska nämä ovat uskonasioita. Ei tarvitse muuta kuin uskoa. Miten vaikeaa se voi olla? Usko ei ole mikään mystinen ja outo asia. Se on hyvin yksinkertaisesti jonkin asian pitämistä totuutena.
Mutta aloitetaanpa nyt ihan alusta. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, neljä isosiskoa ja yksi isoveli. Olen siis nuorimmainen sisaruksista. Veljeni, äitini ja kolme siskoistani ovat tällä hetkellä heistä Jeesuksen ystäviä. Ja minä myös.
Pienenä minulla oli lapsenusko. Lapsenahan on hyvin helppo uskoa Jumalaan, jos vain joku hänestä kertoo. Muistan kun rukoiltiin iltarukous aina yhdessä siskon tai äitin kanssa. Jumala toi turvaa elämään jo lapsena. Jostain syystä sitten joskus ala-asteen aikana kouluikäisenä nämä uskonasiat alkoivat tuntua jotenkin vaikeilta. Jeesus on siinä mielessä haastava henkilö, että jos se mitä hän sanoo itsestänsä on totta, se asettaa meidät valinnan eteen. Pitää valita onko hänen puolelllaan, vai häntä vastaan. Mitään välimuotoja ei ole olemassa. Tätä valintaa sitten mietin monta tuskallista vuotta nuoruudestani.
Kaikkein kipeintä on miettiä yksin näin vaikeaa valintaa. Monta kertaa tämän kysymyksen miettiminen, ja kaikki maailman huolet veivät todella pimeisiin hetkiin ja kausiin. En uskaltanut ottaa näitä asioita esille uskovien läheisteni kanssa. On vaarallista sulkea kipeät ja pimeät asiat sisällensä, ja olla puhumatta niistä kenellekään. Se voi johtaa äärimmäisen epätoivoisiin tekoihin. Liian moni suomalainen tekee itsemurhan vain sen takia, kun ei uskalla kertoa kenellekään pahasta olostaan. Minulla se lopulta ei ollut mikään vaihtoehto, koska jollain tavalla edelleen uskoin Jumalaan. Huusin monesti tuskaani Hänelle, kun en pystynyt kenellekään muulle. Ymmärrän nyt, että tuolloin sielustani käytiin kovaa kamppailua. Sielunvihollinen olisi halunnut tuhota minut, mutta hänen kannaltaan on harmi, että Jeesus Kristus on häntä suurempi.
Monta vuotta kamppailin asian kanssa, kunnes joskus lukion ensimmäisellä luokalla sain mahdollisuuden tehdä valinnan. Siskoni Laura vei minut johonkin Joensuun cityseurakunnan tilaisuuteen, jossa päätin antaa elämäni Jeesukselle. Koin jonkinlaista helpotusta, koska nyt tiesin, että valinta on tehty, arpa heitetty. Asiat eivät kuitenkaan aivan heti alkaneet avautua. Minun oli edelleen hyvin vaikea puhua mistään kenellekään. Oli paljon kysymyksiä, joita sitten en uskaltanut edes esittää. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin edistystä tapahtui tällä alueella.
Siinä meni sitten n. 1,5 vuotta vähän puolittaista uskonelämää. Luin vähän Raamattua, joskus rukoilin, ja roikuin sisarusteni mukana hengellisissä tilaisuuksissa. En ollut oikeastaan kerralla luovuttanut elämääni Herralle, vaan se tapahtui vähitellen.
Sitten syksyllä 2006 menin Joensuun vapaaseurakunnan järjestämälle Alfa –kurssille siskoni Sadun suosituksesta. Siellä moni asia alkoi valjeta, ja opin ensimmäistä kertaa myös itse avautumaan ja keskustelemaan asioista. Olin sitä ennen jo joitakin kertoja käynyt vapiksen tilaisuuksissa, mutta tämän kurssin kautta päädyin enemmän sisälle tähän seurakuntaan.
Kurssin jälkeen kuitenkin ote pääsi taas hieman lipsumaan. Oli edelleen monia vääriä ja minulle vahingollisia asioita elämässäni, joista en ollut luopunut. Olen kuullut, että kun Jumala haluaa puhua, Hän vie erämaahan. Ja erämaassa minä olin koko kesän 2007.
Se oli todella kipeää ja vaikeaa aikaa. Minulle tuli identiteettikriisi, koska olin tehnyt paljon asioita jotka sotivat todellista identiteettiäni vastaan Kristuksessa. Vaikka vaikeita aikoja ja kriisejä tulee uskovillekin, niin Jumala kuljettaa niiden läpi ja kantaa kun omat jalat eivät enää kanna. Vasta tuona aikana oikeastaan ensimmäistä kertaa pystyin myöntämään joillekin läheisilleni, että nyt on oikeasti paha olla. Se oli Jumalan aikaansaamaa kehitystä.
Jumala ei kuitenkaan pidä erämaassa ikuisesti, nimittäin syksyllä 07´ tämä jo helpotti. Liityin silloin mukaan vapaaseurakunnan nuorten toimintaan, ja siitä lähtien Jumala on vienyt valtavasti eteenpäin. Olen pystynyt Jumalan kunniaksi tekemään asioita, joista ennen vain unelmoin. Kävin kasteella keväällä 2008. Minut on kerran kastettu, ja kerran olen käynyt kasteella. Siinä on pieni ero. Joensuun vapiksen nuorten keskuudessa vallitsee aito Pyhän Hengen innoittama rakkauden ilmapiiri, joka on jotain aivan muuta mitä maailmassa saa kokea. Tulepa joskus itse toteamaan se, jos et ole sitä vielä tehnyt. Tule sellaisena kuin olet.
Se, että uskon Jeesukseen, ei tee minusta parempaa ihmistä kuin muut. Samalla lailla minäkin olin tuhon ja kuoleman oma. Tiedän, että olisin teoillani ansainnut joka ikisen ruoskaniskun ja sen väkivaltaisen kuoleman minkä Jeesus kärsi. Jeesuksen työ on täydellinen, eikä ole merkitystä kuinka paha olet. Jeesuksen työ riittää kaiken sen sovittamiseksi. Hän sanoi ristillä ”Se on täytetty.” Jos et tunne Jeesusta, niin koko sydämestäni haluan kaikessa rakkaudessa pyytää, että käänny vahingollisilta teiltäsi ja tee parannus. Anna sovittaa itsesi Jumalan kanssa. Tule mukaan tekemään ikuista historiaa Jeesuksen nimessä.
Nyt tiedän, että kaikkein paras ja rikkain elämä maan päällä on se, mikä eletään täysillä Kristukselle. Pitämällä kiinni omista oikeuksistaan, elämästään ja synneistään ei voita MITÄÄN. Sillä saa vain ylimääräistä sontaa niskaansa, jonka voi aivan hyvin välttääkin. Uskovan elämä ei ole aina helppoa, mutta uskovalla on syvien ja pimeidenkin hetkien aikana toivo ja valo mikä ei koskaan järky tai himmene. Hänen majesteettinsa Jeesus Kristus.
Mikko Huikuri 10.1.2009
