Eläkkeellä alkavat hienot seniorivuodet. Arkisen työn tilalle on tullut paljon vapaata. Tämä ’kolmas ikä’ on pidempi kuin lapsuus, ja seniorit ovatkin nopeimmin kasvava ikäryhmä Suomessa.

Suomen Vapaakirkon vanhustyön toiminta-ajatus kertoo mm, että ”vanhustyötä tehdään kaikkialla, eikä se ole vain tekemistä, vaan myös läsnä olemista vanhemman ihmisen kanssa. Jokaisella vanhuksella on tarpeita, jotka ovat yhteisöllisiä ja yksilöllisiä. Siksi vanhustyöllä pyrimme kohtaamaan jokaisen vanhuksen yksilönä ja näin tukemaan heitä elämässä.”

Seurakunta on paikka, jossa voit kohdata ja viettää aikaa yhdessä toisten senioreiden kanssa. On tilaa elää, iloita ja välittää toivoa; tilaa surra ja tulla kannetuksi. Monet seurakuntamme senioreista ovat edelleen hyväkuntoisia, ja mukana aktiivisesti seurakuntaelämässä. Järjestämme tätä nykyä muutaman kerran vuodessa erityisesti tälle ikäryhmälle suunnattuja tilaisuuksia kuten joulu- ja kevätjuhla. Lisäksi viemme seurakuntamme vanhuksille pyynnöstä ehtoollisen hänen kotiinsa, palvelutaloon tai sairaalaan.